Intian väestöstä noin 70 prosenttia harjoittaa pääelinkeinonaan maanviljelyä. Viljelijöistä vain murto-osa viljelee omaa maataan. Maanomistus heijastelee Intian laajempaa sosiaalista, poliittista ja taloudellista rakennetta. Suuret maanomistajat ovat yläkastia, pientilalliset kuuluvat keskiluokkaan ja köyhistä maatyöläisistä suurin osa kuuluu marginaaliryhmiin, kuten kastittomiin (dalitit) tai eri alkuperäisheimoihin (adivasit).

Ekta Parishadin (Yhtenäisyysfoorumi) kansanliike sai alkunsa vuonna 1990 Keski-Intiasta, Madhya Pradeshin osavaltiosta. Liikkeen taustalla oli muutama köyhien sosioekonomisia asioita ajava järjestö. Tänä päivänä
150 000 jäsenen Ekta Parishad jatkaa köyhien, maattomien työläisten oikeuksien puolustamista. Sen ensisijainen tavoite on radikaali maauudistus, johon se pyrkii väkivallattoman toiminnan kautta.

Intian hallitus on itsenäistymisen jälkeen esittänyt useita uudistuksia, joiden nimellisenä tarkoituksena on ollut myös parantaa marginaaliryhmien asemaa. Laki- ja muut uudistukset eivät ole kuitenkaan koskaan toteutuneet käytännön tasolla. Maareformien yhteydessä maa on jaettu uudelleen ja se on myyty ensisijaisesti suurtilallisille, jotka usein ovat samaa yhteiskuntaluokkaa kuin päättäjät itse. Suosituksena on ollut, että jäljelle jäänyt ylijäämämaa annettaisiin köyhille, mutta Intian keskushallitus ja aluehallinnot ovat löytäneet paremmin tuottavia ratkaisuja.

Uusien avautuneiden markkinoiden innostamina hallitukset ovat myyneet ylijäämämaata kansallisille ja kansainvälisille yrityksille, jotka ovat halunneet päästä käsiksi alueiden luonnonvaroihin. Paikallisille asukkaille on luvattu, että yritykset tuovat työpaikkoja ja taloudellista kehitystä. Loppujen lopuksi monet alueelliset ”kehitysprojektit” ovat olleet tuottoisia hallitukselle ja omistavalle luokalle mutta kohtalokkaita alkuperäisasukkaille.

Koulutusta naisille ja nuorille

Yksi esimerkki ovat maa-alueet, jotka hallitus on julistanut kansallispuistoiksi luonnonsuojelun nimissä, vaikka todellisuudessa innostajina ovat olleet ekoturismin lupaamat voitot. Näin tapahtui 1990-luvun puolivälissä Madhya Pradeshissa. Hallitus päätti 11 kansallispuiston ja 30:n tiikereille rauhoitetun alueen perustamisesta keskustelematta millään tavalla alueella asuvien heimoyhteisöjen kanssa. Arviolta 150 000 adivasia on joutunut tähän mennessä muuttamaan alueelta menettäen samalla elinkeinonsa ja kotinsa. Projekti jatkuu edelleen Maailmanpankin tuella.

Käytännössä alueilla vuosikymmeniä asuneet ja maata viljelleet ihmiset ovat siis joutuneet lähtemään ilman neuvotteluja. Heidät on saatettu sijoittaa uudelleen useitakin kertoja aina entistä viljelykelvottomammalle alueelle. Osa kylistään ajetuista ihmisistä on muuttanut suurkaupunkien slummeihin paremman elämän toivossa ja osa työskentelee maanomistajille maaorjuuden kaltaisissa olosuhteissa.

Uudet sosiaaliset ongelmat ja kasvava irtonaisuuden tunne syövät ihmisten omanarvontuntoa ja nopeuttavat heimojen kulttuurisen perinteen hiipumista. Kuinka köyhä väestö, jonka materiaalista ja henkistä omaisuutta on riistetty vuosikymmenien ajan, pystyy nousemaan epäoikeudenmukaista kehitystä vastaan? Ekta Parishadin kansallisen puheenjohtajan Rajgopal P. V.:n mukaan tärkeintä on saada ihmiset tiedostamaan omat oikeutensa ja kannustaa heitä pitämään niistä kiinni.

Yksi tärkeimmistä järjestön keinoista saada ihmisiä liikkeelle on tarjota maaseudun köyhälle väestölle mahdollisuus koulutukseen. Koulutuksessa on pyritty huomioimaan etenkin naiset sekä nuoret.

”Aikaisemmin oli vallalla ajatus, että vain korkean koulutuksen saaneet sosiaalityöntekijät pystyisivät menemään kyliin auttamaan ihmisiä. Ekta Parishadin ajatus on, että kyläläiset itse ovat oman asiansa parhaita asiantuntijoita. Siksi olemme kutsuneet mukaan etenkin nuoria ja pyrkineet herättämään heidät näkemään, millaisessa sosiaalipoliittisessa todellisuudessa he elävät. Useista nuorista on tullut Ekta Parishadin aktiiveja”, Rajgopal P. V. kertoo.

Ekta Parishadin kouluttamat ihmiset ovat perustaneet kotikylissään komiteoita, joissa ihmiset pystyvät keskustelemaan ja päättämään yhteisistä asioista. Itsearvostuksen ja vastuuntunnon kasvaessa he kykenevät vastustamaan elinolosuhteitaan uhkaavia voimia.

Väkivallaton vastarinta

Ekta Parishad on saanut lukuisia tavoitteitaan läpi sitkeällä yrittämisellä.

Ekta Parishad on koonnut yhteen pienempiä järjestöjä, jotka kaikki uskovat gandhilaiseen väkivallattoman vastarinnan filosofiaan. Mahatma Gandhi kehitti toimintamallin brittien siirtomaavaltaa vastaan ja sitä kutsutaan nimellä satyagraha. Satya tarkoittaa totuutta ja graha määrätietoista totuuteen pyrkimistä sekä siinä pysymistä. Käytännön tasolla satyagraha ei merkitse passiivista vastarintaa, vaan aktiivista kansalaistottelemattomuutta.

Ekta Parishadin keinoja ovat muun muassa lakot, joukkomarssit ja paastot. Ajatuksena on, että mikään vastarinnan keinoista ei suoraan vahingoita vastustajaa, vaan vetoaa tämän moraaliin ja oikeudentajuun. Parhaassa tapauksessa tämä johtaa rauhanomaiseen neuvotteluun ja yhteistyöhön osapuolten välillä.

Järjestön historian varrelle mahtuu monenlaisia tapauksia. Joskus useita päiviä kestäneiden, myös mediassa julkisuutta saaneiden paastojen tai marssien tuloksena päättäjät ovat lähestyneet liikettä sovitteluehdotusten kanssa. Mielenilmausta on jatkettu niin pitkään, kunnes liike on nähnyt sen ehtojen täyttyvän. Toisissa tapauksissa taas liikkeen aktivisteja on pidätetty ja passitettu vankilaan, jopa murhattu.

Yksi suurimmista Ekta Parishadin järjestämistä tapahtumista oli vuosien 1999-2000 vaihteessa järjestetty satyagraha-marssi maaoikeuksien puolesta. Kuuden kuukauden aikana sata taustoiltaan erilaista ihmistä kiersi Madhya Pradeshin alueella 3 500 kilometrin matkan.

Maaseudun kylissä järjestö keräsi tietoa ihmisten oloista ja järjesti kokoontumisia sekä mielenilmauksia. Samalla kun marssi tiedotti, rohkaisi ja aktivoi paikallisia ihmisiä, se sai myös hyödyllistä julkisuutta sekä kansallisissa että kansainvälisissä tiedotusvälineissä.

Ehtona omavaraisuus

Rajgopal P. V., lempinimeltään kävelevä Gandhi, uskoo radikaalin maareformin olevan olennaisin keino parantaa köyhien maanviljelijöiden tilannetta.

”Suurmaanomistus toimii Suomen kaltaisissa maissa, joissa ihmiset eivät ole enää riippuvaisia omavaraisesta tuotannosta. Intiassa tilanne on kuitenkin erilainen, koska niin monen ihmisen ainoa elanto tulee maasta. Massatuotannon sijaan tarvitaan massojen tuotantoa. Jo yksi hehtaari maata perhettä kohti riittäisi takaamaan ihmisille ruokaturvan, työtä ja pysyvän elinympäristön. Lisäksi omavaraisuus vahvistaa ihmisten sosiaalista statusta ja omanarvontuntoa.”

Omavaraisuuteen pyrkiminen tarkoittaa sitä, että omasta elinympäristöstä on myös pidettävä huolta. Ekta Parishad pyrkii antamaan ihmisille tietoa siitä, mitä tänä päivänä on luonnonvarojen, maan lisäksi metsän ja veden, kestävä ja oikeudenmukainen käyttö.

”Haluamme sanoa ihmisille: älkää jättäkö maatanne, vaan ottakaa se takaisin. Vaatikaa oikeuksianne ja seisokaa niiden puolesta. Tässä kamppailussa Ekta Parishad tukee ihmisiä kaikin tavoin.”

Julkaistu Kumppani-lehdessä 8/2005