Hiv on nyt nuorten naisten tauti

Hiv tarttuu yhä useammin tyttöihin ja nuoriin naisiin. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa jopa 75 prosenttia alle 24-vuotiaista hiv-tartunnan saaneista on naisia.

Tyttöjen ja naisten hiv-tartuntoja pyritään nyt vähentämään uudenlaisella yhteistyöllä. YK:n aids-ohjelman yhteyteen perustettiin viime vuonna maailmanlaajuinen liike Global Coalition on Women and Aids. Liikkeen tavoitteena on saada naisten ja tyttöjen elämään käytännöllisiä, mitattavissa olevia parannuksia ja suojata heitä näin hiv-tartunnalta. Liike yhdistää kansalaisjärjestöjä, verkostoja ja YK-järjestöjä ja hyödyntää näiden jo olemassa olevia toimintoja.

YK:n aids-ohjelman Unaidsin apulaistoiminnanjohtajan Kathleen Craveron mukaan aidstyössä on nähtävä erilaisten asioiden yhteyksiä toisiinsa. Biologisten syiden lisäksi monet sosiaaliset, kulttuuriset ja taloudelliset syyt lisäävät juuri nuorten naisten saamien tartuntojen määrää.

Koalitio onkin nimennyt alueita, joihin työskentely on nyt kohdistettava. Näitä ovat uusien tartuntojen estäminen, naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen ja yhtäläisten hoitomahdollisuuksien edistäminen. Myös tyttöjen koulunkäynnin tukeminen, naisten omaisuus- ja perintöoikeuksien parantaminen ja naisten tukeminen heidän tekemässään hoitotyössä kuuluvat tavoitteisiin.

Toisin kuin usein luullaan, naimisiinmeno ei välttämättä suojele nuorta naista hiv-tartunnalta. Tytöt tai nuoret naiset naitetaan yleensä itseään vanhemmille, seksuaalisesti kokeneille miehille, jotka ovat jo voineet saada tartunnan ja välittävät sen nuorelle vaimolleen. Naimisissa oleva nainen ei myöskään pysty yleensä poistumaan kodistaan ilman miehensä lupaa, jolloin hänen on vaikea saada tietoa, joka voisi auttaa häntä välttämään tartunnan tai hoitamaan itseään tartunnan jo tapahduttua.

Naisten kondomit ja mikrobisidit, jotka tappavat hi-virusta paikallisesti, ovat vielä kehittelyn alla, mutta tulevat olemaan tulevaisuuden keinoja, joilla nainen voi itse suojautua virusta vastaan. Mikrobisidejä käytettäessä partnerin ei välttämättä tarvitse edes tietää, että nainen suojaa itseään. Naisten kondomin ja mikrobisidien kehittelyyn kohdistetaan paljon toiveita.

Kun sairaita perheenjäseniä hoidetaan omin voimin kotona, tyttöjen ja naisten mahdollisuudet koulunkäyntiin, ammatin hankkimiseen ja työssäkäyntiin vähenevät. Leskeksi jäänyt vaimo voi menettää miehensä omaisuuden tämän sukulaisille, ja köyhyys lisää riskiä hiv:n saamisriskiä.

Kuka saa hoitoa?

YK:n aidsohjelman tavoitteena on saada aikaan erilaisia indikaattoreita, joilla hiv-tartuntojen jakautumista sukupuolten kesken voidaan tarkkailla. Tarkoituksena on, että aids-ohjelmien suunnitelmat laadittaisiin ja tulokset raportoitaisiin siten, että ne kertoisivat, millainen osuus toimenpiteistä kohdistuu naisiin.

On esimerkiksi tiedettävä, paljonko lääkehoidosta suunnataan naisille. Kun tänä vuonna aiotaan ulottaa lääkitys kolmelle miljoonalle sairastuneelle, ainakin puolet lääkityksen saajista tulisi olla naisia.

Vieraillessaan Suomessa helmikuussa Cravero sanoi toivovansa, että myös suomalaiset kansalaisjärjestöt lähtisivät mukaan koalition tavoitteiden edistämiseen.

”Kansalaisjärjestöt voisivat työskennellä yhdessä ministeriöiden kanssa ja tarkkailla, edistävätkö suomalaiset kehitysyhteistyöhankkeet koalition nimeämiä toiminta-alueita”, Cravero ehdottaa.

womenandaids.unaids.org

 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2005

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!