En malttanut olla pyytämättä mala mogodua pretorialaisen hienostoalueen Valhallan Shoprite-supermarketin lihatiskillä, vaikka vastaus olikin odotettu. Myyjä nauroi ja ravisti päätään. ”Eihän meillä nyt sitä ole”, hän vastasi. Hän selvästi luuli, että pilailin hänen kustannuksellaan.
Apartheidin tiukka erottelu valkoisiin ja ei-valkoisiin näkyy kaupan valikoimissa samalla tavoin, kuin se yhä edelleen näkyy kaikessa eteläafrikkalaisessa elämässä, haraten uusia vapauksia vastaan.
Yhä useampia mustia keskiluokkaisia perheitä on muuttanut sellaisiin lähiöihin, joissa valtaenemmistö asukkaista on valkoisia. Siitä huolimatta monia perinteisiä afrikkalaisia ruokia saa vain paikoista, joista rotuerottelu on todella hävinnyt, kuten kaupungin keskustoista. Tai paikoista, joissa se esiintyy toisessa olomuodossaan: niillä asuinalueilla (townships), joihin mustat apartheidin aikana ajettiin.
Mala mogodu, haudutettua nautaa tai lampaan sisälmyksiä ja vatsaa sakean maissipuuron kera, on tärkein myyntiartikkeli monissa katukeittiöissä, joita hampurilaisten ja pizzan kaltaiset pikaruuat eivät vielä ole vallanneet.
Annos mala mogodua maksaa noin viisi randia (60 senttiä) ja se on paljon halvempaa kuin muut afrikkalaiset perinneruuat. Muiden perinneruokien tapaan mala mogodu on syntynyt tarpeesta käyttää teurastetut eläimet mahdollisimman tarkkaan.
Kuten meidänkin supermarkettimme, rikkaiden eteläafrikkalaisten asuinalueiden supermarketit tarjoavat ainoastaan parhaita paloja kelmuun käärittyinä ja hienovaraisesti alkuperäisestä lähteestään eroteltuina. Etelä-Afrikan köyhemmillä alueilla teurastajien hyllyt sen sijaan notkuvat välittömästi tunnistettavista osista kuten päistä, sorkista ja kananjaloista (joita kutsutaan nokkelasti karkulaisiksi), ja katosta riippuu teurasjätteitä.
Offal Butchery and Grill on vanhanaikainen katukeittiö Kabokwenin asuinalueella, kaukana Mpumalangan maaseudulla. Se on pitkään ollut paikallisen yhteisön sydän. Katukeittiön omistaja Sipho Mlotshwa kertoo, että noin puolet hänen myymästään lihasta syödään paikan päällä, joko asiakkaiden itse grillaamana tai hänen henkilökuntansa valmistamana.
”Mala mogodu on suosituin ruoka, koska se on halpaa ja erittäin täyttävää. Eläinten vatsat on puhdistettava tarkoin, jotta niihin ei jää sulamatonta ruokaa tai eläinten nieleskelemiä kiviä. Sisälmykset on helppo puhdistaa. Puhdistamisen jälkeen leikkaamme kaiken pieniksi suikaleiksi, joita keitämme kolme, neljä tuntia suolavedessä, kunnes ne ovat pehmeitä.”
Tuloksena on paksu ja rasvainen muhennos, jonka Mlotshwa tarjoilee tuttuun tapaan maissipuuron kanssa. Maissipuurosta otetaan pieniä paloja, jotka kastetaan muhennokseen ja syödään valkoisen malan tai tumman mogodun kera. Malan maku on kevyt ja pehmeä. Mogodu taas on sakeaa ja sitkeää ja siinä on voimakkaan maanläheinen maku.
Minun oli aluksi vaikea saada mala mogodua alas. Yritin vain keskittyä sen nielemiseen ja olla ajattelematta, mitä söin. Ystäväni tarjosivat ruokaa minulle kotonaan, enkä halunnut olla epäkohtelias ja kieltäytyä. Syötyäni sitä toistamiseen ystävieni luona ja Sipho Mlotshwan katukeittiössä aloin kuitenkin himoita mala mogodun terävää makua.
”Sen avulla jaksaa koko päivän”, sanoo Eric Matsebula, eräs katukeittiön varhaisista asiakkaista. ”Tämä on tuhtia tavaraa, eikä sitä voi syödä paljon kerrallaan, mutta sen avulla jaksaa tehdä töitä 12 tuntia.”
”Ettekö syö tätä Suomessa?” kysyy toinen asiakas, Sipho Mkhonto. Miehet istuvat lihakaupan ulkopuolella. Suuresta avogrillistä leviävä savu täyttää pihamaan. Eräät toiset asiakkaat grillaavat juuri karkulaisia tökkien ja käännellen niitä pitkillä metallihaarukoilla.
Kerron hänelle, miten arvelen meidän aikoinaan käyttäneen teurasjätteitä. Monien maiden vanhat ruuanlaittotavat muistuttavat toisiaan. ”Nykyään ne yleensä jauhetaan ja niistä tehdään eläinten ruokaa.”
Mkhonto näyttää hämmästyneeltä. ”Mitä tuhlausta.”
Käännös: Minna Hjort
Julkaistu Kumppani-lehdessä 3/2005