Nshambyan koulun neljäsluokkalaiset pitävät matematiikasta, englannista ja swahilista.
Audax John Rutabanzibwa luotsaa 452:ta koululaistaan opintielle Nshambyan ala-asteella Bukoban maaseudulla Pohjois-Tansaniassa. Viiden vuoden ajan Rutabanzibwan koulu on saanut hallitukselta ylimääräisen määrärahan neljä kertaa vuodessa.
”Summa vaihtelee, joskus se on 500 shillinkiä oppilasta kohden, joskus 1200”, Rutabanzibwa kertoo. Yksi euro on noin 1300 shillinkiä.
Nshambyan koulurakennus on kohtalaisen hyvässä kunnossa ja opettajatilanne on varsin hyvä Tansanian yleiseen tasoon nähden, joten rahaa on käytetty esimerkiksi jalkapallojen ostamiseen ja koulujen välisten otteluiden järjestämiseen.
Dar es Salaamissa, 1400 kilometrin päässä Bukobasta lähetystöneuvos Satu Santala ilahtuu kuullessaan, että Nshambyan ala-asteella voi nähdä Tansanian panostavan perusopetukseen. Juuri niin budjettituen pitäisi toimiakin: että periaatteessa voisi kävellä mihin tahansa kouluun ja todeta, että rahaa on tullut ja se käytetään johonkin konkreettiseen.
Suomi tukee perusopetuksen kehittämisohjelmaa ja näkisi mielellään, että rahat käytettäisiin koulukirjojen ostamiseen tai opettajien palkkaamiseen. Yksittäiset koulut saavat kuitenkin tässä käyttää vapaata harkintaa.
Tansanian oma sitoutuminen tärkeää
Budjettituen ideana on antaa rahaa suoraan valtion budjettiin, jolloin se saa itse päättää, miten se käyttää rahat köyhyyden vähentämiseen. Tansaniassa köyhyyden vähentäminen on korkealla hallituksen asialistalla, joten rahat eivät mene kankkulan kaivoon, sanoo ekonomisti Marko Nokkala Suomen Tansanian-suurlähetystöstä. Suora tuki on esimerkiksi säästänyt Tansanian joidenkin kalliiden lainojen ottamiselta, joilla olisi jouduttu rahoittamaan julkisen sektorin palveluja.
”Tansanian hallituksen viesti on joka tapaamisessa sama: mieluummin suoraa budjettitukea kuin projektityyppistä kehitysapua”, Nokkala sanoo.
Suomi on lähtenyt liikkeelle varovasti. Budjettitukea on maksettu Mosambikille, Tansanialle ja Nicaragualle viiden vuoden ajan, alussa vain miljoona euroa vuodessa. Tänä vuonna Suomen kahdenvälinen apu Tansanialle on noin 16 miljoonaa euroa, josta neljäsosa eli neljä miljoonaa annetaan budjettitukena.
”Monet kahdenvälisten hankkeiden arvioinnit ovat osoittaneet, että onnistuneetkin hankkeet tuppaavat jäämään irrallisiksi saarekkeiksi, eikä niillä pystytä vaikuttamaan suurempiin kokonaisuuksiin”, Santala sanoo.
Etäinen hallitus
Projektimuotoisessa kehitysyhteistyössä paikalliset ovat olleet vastuussa avunantajamaalle. Budjettituen myötä paikallisten viranomaisten vastuu omille kansalaisilleen saa suuremman roolin. Toisin sanoen samalla kun hallituksen on pystyttävä osoittamaan lahjoittajamaille, että tuki on mennyt sinne minne sen pitikin, sen on pystyttävä todistamaan sama myös kansalaisilleen.
Tässä onkin kansalaisten kannalta ongelmallinen kohta, koska tansanialaiset eivät oikein osaa vaatia omia oikeuksiaan. Valtion budjetti koetaan etäiseksi. Myös indikaattorit muuttuvat hitaasti: köyhyyden vähentämistä mitataan esimerkiksi erilaisilla terveyttä mittaavilla tekijöillä kuten lapsikuolleisuudella, jonka tulokset näkyvät vuosien viiveellä. Hankemuotoisen kehitysyhteistyön vaikutukset on helpompi käsittää.
Tansania on vuodesta 2003 julkaissut varsin kansantajuisen State of the Public Service -vuosiraportin. Heinäkuun 23. päivänä juhlitaan ”Julkisen palvelun päivää”. Eri asia on sitten, kuinka moni tansanialainen on todellisuudessa päässyt käsiksi raporttiin tai piittaa sen tuloksista.
Budjettituesta ei voikaan puhua mainitsematta k-sanaa. Tansaniassa on korruptiota, mitä ei Suomenkaan edustustossa kiistetä. Skeptikko saattaisi olla taipuvainen uskomaan, että massiiviseen valtionbudjettiin lahjoitettu Suomen miljoona euroa katoaa sinne kuin cashew-pähkinä norsun ruuansulatukseen – jälkiä jättämättä.
”Budjettituen myötä avunantajat seuraavat tarkasti kaikkea julkisen sektorin varainkäyttöä- Projekteilla ei ole pystytty puuttumaan mekanismeihin kuten taloushallinnon läpinäkyvyyteen. Budjettituella siihen voidaan pitkällä aikavälillä vaikuttaa, koska rahankäytön seuranta kehittyy”, Santala uskoo.
Kehitysapu keskittyy
Suomen panos kehittyvissä maissa on euroissa mitattuna pieni. Esimerkiksi viime vuonna Suomi antoi kehitysapuna Tansanialle puolet siitä mitä kaksi muuta pientä toimijaa, Irlanti ja Sveitsi.
Pieni toimija ei pysty huseeraamaan joka alueella, joten valtion kehitysyhteistyössä on suuntaus kohti entistä suurempaa keskittämistä. Budjettituki on osa tätä kehitystä.
Tansaniassa on silti vielä 1300 valtioiden vetämää kahdenvälistä hanketta, lisäksi tulevat kansalaisjärjestöjen hankkeet. Santala korostaa, että budjettituki ja projektit sekä valtion ja kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö täydentävät toisiaan ja tavoite on lopulta kaikilla sama: köyhyyden vähentäminen. Suomen Tansanian-suurlähetystössä ei myöskään uskota, että valtion kehitysyhteistyössä siirryttäisiin koskaan pelkästään budjettitukeen.
”Eikä se olisi mielekästäkään. Johonkin asti on järkevää, että rahoitus on irrallinen. Esimerkiksi kun halutaan kohdentaa tuki tietyille alueille kuten Sansibarille, projektit ovat sopivia yhteistyön muotoja”, Satu Santala sanoo.
Jotkut kehityskysymykset kuten sukupuolten tasa-arvo ja ympäristöasiat leikkaavat yhteiskuntaa niin laajasti, ettei niitä voi niputtaa yhden ministeriön alle. Jos Suomi antaisi pelkästään budjettitukea, olisi lisäksi olemassa vaara, että kontakti kenttään katoaisi.
”Myös kansalaisjärjestöt pyrkivät pääsemään eteenpäin sellaisista perinteisiksi mielletyistä hankkeista, jota esimerkiksi koulujen rakentaminen edusti”, sanoo Kepan hankeneuvoja Helena Nevalainen. Järjestöt esimerkiksi kouluttavat etelän kumppanijärjestöjä vahtikoiran rooliin, jotta nämä pystyisivät entistä paremmin valvomaan valtioiden välisten sopimusten toteutumista.
Opettajia pikakoulutetaan
Yksi köyhyydenvähentämisstrategioiden peruselementeistä on koulutuksen lisääminen, siispä opettajia tarvitaan lisää ja äkkiä. Nshambyan ala-asteen rehtori Audax John Rutabanzibwa ei ole kuullut YK:n vuosituhattavoitteista, mutta sen hän on huomannut, että hallitus pikakouluttaa opettajia vastatakseen haasteeseen. Tansania onkin ainakin numeroiden tasolla saavuttamassa koulutusta koskevan vuosituhattavoitteen jo vuonna 2007.
Koulutustavoitteista puhuttaessa on tapana viitata lyhyesti opetuksen laatuun toteamalla, että siihen pitää vielä kiinnittää huomiota, mutta pääasia on, että kaikki tansanialaislapset pääsevät peruskouluun. Nshambyan ala-asteella on 14 opettajaa, eli hallituksen tavoite – yksi opettaja 40:tä lasta kohden – jopa ylittyy. Opettajista kaksi on käynyt läpi pikakoulutuksen: vuosi opiskelua, vuosi harjoittelua. Toinen heistä on vasta 18-vuotias. Rehtori harmittelee epäpätevistä opettajista aiheutuvaa ylimääräistä työtä.
”Heidän työtään täytyy valvoa tarkasti, sillä noin nuorilla ei vielä ole laajaa ymmärrystä asioista. Olen huomannut, että he saattavat opettaa väärin. Harjoittelijaopettaja voi opettaa vaikka, että kaksi kertaa kaksi on neljä ja puoli!” Rutabanzibwa puuskahtaa.
Johnilla on myös muita käytännön ongelmia, vaikka hänen koulunsa tilanne paperilla näyttääkin hyvältä. Monet opettajista asuvat kaukana, koska koululla ei ole opettajien asuntolaa. He tulevat kävellen töihin ja myöhästyvät joskus monta tuntia – silloin tunnit vain jäävät pitämättä.
”Tansanian hallitus myöntää itsekin, että opetuksen laatu on jäänyt vähälle huomiolle. Tähän mennessä huomio on kiinnittynyt suurelta osin perusopetukseen. Tässä kohtaa lahjoittajatkin voivat katsoa peiliin”, Satu Santala toteaa.
Suuri osa tansanialaisista lapsista käy vain peruskoulun. Yliopistoon ja opettajankoulutuslaitoksiin pääsee vain pieni joukko ikäluokasta. Aids verottaa opettajia siinä missä muitakin nuoria aikuisia. Opettajien keskimääräinen palkka ei myöskään houkuttele: ala-asteen opettaja ansaitsee alle 60 euroa kuussa.
”Opettajien palkat ovat selvästi liian pieniä”, Rutabanzibwa sanoo. ”Odotan kuitenkin tulevaisuudelta ihan hyvää. Koulutus on poliitikoille ainakin puheen tasolla hyvin tärkeää.”
Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2005