Kirjoitustunti Rehobotin lähetysasemalla vuonna 1911.

Historiantutkija Kari Miettinen toteaa kristinuskon merkinneen Afrikalle hyvin paljon hyvässä ja pahassa.

Uskonto loi yhtenäisyyttä ja oli siten edellytys muun muassa Afrikan itsenäistymiselle. Lähetystyötä tekevät järjestöt osallistuivat koulujen ja terveydenhuollon kehitykseen, ja kristinuskon on myös nähty lopettaneen joitakin epäinhimillisiksi miellettyjä tapoja.

”Mutta merkitys on ollut kahtalainen, sillä kristillistyminen on luonut Afrikkaan uusia jakolinjoja. Jännitteitä on syntynyt muun muassa islamilaisen Afrikan ja perinteisten uskontojen kannattajien kesken. Pakanuuden juurimisen nimissä afrikkalaisesta kulttuurista on kitketty myös paljon hyvää ja monin paikoin lähetyssaarnaajat alistivat väestöä yhdessä siirtomaahallinnon kanssa”, Miettinen kuvailee.

Hänen tuore väitöskirjansa On the Way to Whiteness – Christianization, Conflict and Change in Colonial Ovamboland 1910-1965 tarkastelee kristillistymisen syitä sekä seurauksia ristiriitoineen ja sosiaalisine muutoksineen. Tutkimuksen kohdealueeksi on valittu Pohjois-Namibiaan kuuluva Ambomaa, jossa Suomen Lähetysseura aloitti jo vuonna 1870. Joensuun yliopistossa työskentelevä Miettinen on tutkinut erilaisia Afrikkaan liittyviä kysymyksiä jo pitkälti toistakymmentä vuotta.

Kääntymisen kaksi aaltoa

Ambomaan lähetystyö eteni ensin hitaasti. Tuloksiin oltiin tyytymättömiä, ja 1880-luvun taitteessa suomalaiset ehtivät jo harkita poislähtöä.

1920-luvun alkuun tultaessa alkoivat kääntymiset, joissa iso joukko ambolaisia ryhtyi kristityiksi. Seuraavalla vuosikymmenellä lähetyksen nimissä tehty koulu- ja sairaanhoitotyö edistyi huomattavasti. Vähitellen kirkollinen työ annettiin ambojen itsensä hoidettavaksi suomalaisten keskittyessä kouluihin sekä lähetyksen johtamiseen ja valvontaan.

Toinen laajamittaisten kääntymisten kausi koettiin 1940- ja 1950-lukujen taitteessa. Ambokavangon kirkko itsenäistyi ja siirtyi afrikkalaisten johdettavaksi 1950-luvun puolivälissä. Sadan vuoden lähetystyön jälkeen puolet amboista oli kristittyjä. Miettinen on selvitellyt, ketkä Ambomaalla kääntyivät ja miksi.

”Valtaosa oli nuoria ihmisiä, jotka omaksuivat uuden uskonnon usein käytännöllisistä ja sosiaalisista syistä. Ensimmäiseen kääntymisten jaksoon vaikutti myös Ambomaalla vahvistunut eteläafrikkalaisten siirtomaavalta. Uudet vallanpitäjät sotivat paikallista kuningasta vastaan, mikä herätti pelkoa. Monet ambot näkivät parhaimmaksi osoittaa lojaalisuutta siirtomaahallinnolle ja omaksuivat sen uskonnon.”

Toisen maailmansodan jälkeisellä kääntymisaallolla oli monia syitä. Ambojen käsiin siirtynyt kirkollinen työ ei ollut yhtä altista kulttuurierojen aiheuttamille ongelmille, afrikkalaistuva kirkko oli vetovoimaisempi ja kristillisyys saatettiin yhdistää sivistyneisyyteen. Nuoret hakivat kristillisestä yhteisöstä parempaa sosiaalista asemaa kuin perinteinen yhteisö tarjosi.

Siirtomaavallan kylkiäinen?

Suomalaiset lähetyssaarnaajat eivät toimineet yhdessä Ambomaata hallinneiden eteläafrikkalaisten kanssa eikä heillä ollut edes yhteisiä tavoitteita. Tästä huolimatta siirtomaavalta edisti kristinuskon leviämistä. Miettinen nostaa esiin uusien vallanpitäjien merkityksen eikä tue väitettä, että afrikkalaiset olisivat omaksuneet uskonnon ensisijaisesti paikallisten hallitsijoidensa ohjaamina.

Tutkijat ovat kiistelleet pitkään siitä, mikä yhteys siirtomaavallalla oli Afrikan kristillistymiseen. Kristinuskon aihiot saapuivat eri puolille maanosaa yleensä ennen siirtomaavaltaa, ja joidenkin tutkijoiden mielestä ne kehittyivät ilman yhteyttä toisiinsa. Enemmän kannatusta on saanut näkemys, että kolonialismi vauhditti kristillistymistä. Siitäkin on keskusteltu, oliko uusi uskonto suoraan seurausta uudesta vallasta vai vaikuttivatko asiat toisiinsa epäsuoremmin.

”Itse näen 1920-luvulla alkaneiden massakääntymisten olevan seurausta suoraan siirtomaavallasta ja ihmisten tarpeesta taata turvallisuutensa muuttuneessa tilanteessa. Epäsuoremman tulkinnan mukaan siirtomaajärjestelmä loi edellytyksiä kääntymisille esimerkiksi niin, että parempien työpaikkojen toive sai afrikkalaiset hakeutumaan lähetyskouluihin ja tutustumaan kristinuskoon”, Miettinen selittää.

Kristinuskon on sanottu myös paikanneen afrikkalaisten tarvetta uudenlaiselle maailmankuvalle. Tämän näkemyksen mukaan kosketus siirtomaavaltaan ja siihen liittyvään taloudelliseen, poliittiseen ja sosiaaliseen järjestelmään olisi osoittanut perinteisen, suljetun yhteisön kokemukseen pohjautuvan maailmankuvan riittämättömäksi.

”Eräs ambojen maailmankuvaa avartanut tekijä oli siirtotyö. Ambomaa oli työvoimareservaatti Keski- ja Etelä-Namibian isoille maatiloille ja kaivoksille, jotka eurooppalaiset omistivat. Miehet lähtivät etelään töihin ja saattoivat viipyä yli kymmenenkin vuotta siirtotöissä. Palkka oli surkea, Ambomaa menetti parhaan työvoimansa ja järjestelmää voidaan pitää törkeänä taloudellisena riistona. Etelässä miehet omaksuivat kuitenkin uusia ajatuksia, joista myöhemmin heräsi siirtomaavallan kritisointia ja itsenäistymisen pyrkimyksiä.”

Kristittyjä ambolaisittain

Suomalaiset lähetyssaarnaajat eivät asettaneet päämääräkseen koko Ambomaan nimellistä käännytystä, vaan halusivat uusien kristittyjen noudattavan luterilaista puhdasoppisuutta sen yksityiskohtia myöden. Vaikka massakääntymisistä iloittiin, samalla murehdittiin ambojen kristillisyyden tasoa.

”Ambojen kristillisyyden käsittäminen heikoksi ei ollut mikään ihme. Lähettien hyvälle kristitylle asettamat vaatimukset olivat niin tolkuttomat, ettei luultavasti kukaan olisi pystynyt täyttämään niitä”, Miettinen luonnehtii.

Monet suomalaisten odotukset törmäsivät ambojen oman sosiaalisen ja kulttuurisen järjestelmän vastarintaan tai Ambomaan taloudellisiin realiteetteihin. Suomalaiset yhdistivät mielessään kaikki afrikkalaiset tavat epäkristillisyyteen ja yrittivät kiivaasti kitkeä niitä pois. Paheksunnan kohteiksi joutuivat erityisesti tyttöjen initaatio eli ohango ja häähärkä, jonka sulhanen lahjoitti morsiamensa vanhemmille kiitoksena tyttären kasvatuksesta.

”Näillä oli kuitenkin keskeinen asema ambojen keskuudessa eivätkä kristitytkään ambot suostuneet luopumaan niistä. Niinpä ohango ja häähärkä ovat yhä osa ambokristittyjenkin kulttuuria. Ajan mittaan he alkoivat kritisoida luterilaisuuden vaatimuksia avoimesti.”

Erilaiset normit aiheuttivat usein ristiriitaa kääntyvien nuorten ja heidän perinteitä noudattavien vanhempiensa välillä. Vanhojen sosiaalisten sääntöjen hylkääminen aiheutti sen, että sekä kristityt että perinteisen uskonnon kannattajat pyrkivät ottamaan etäisyyttä toisiinsa. Toisaalta kaikki eripura ei aiheutunut uskonnosta, vaikka siihen oli helppo vedota taustayhteisön turvin.

Miettinen arvioi työnsä merkitystä sekä ambojen että suomalaisten näkökulmasta. Amboille väitöskirja tarjoaa analyysin historiallisista tapahtumista, joiden lopputuloksella on selkeästi merkitystä heidän elämässään vielä nytkin. Kristillistymisen voi todeta luoneen yhteisen identiteetin rakennusaineksia niin Ambomaalla kuin koko Namibiassakin ja vähentäneen jännitteitä.

”Suomalaisten kannalta tutkimuksellani on tasapainottava merkitys. Se, mitä lähetystyöstä tiedettiin, perustui pitkään lähetyspropagandan luomaan kuvaan ja oli joiltain osin epäilemättä vääristynyttä. Tämä tutkimus osoittaa, etteivät suomalaiset olleet niin pyyteettömiä hyväntekijöitä, heidän työnsä tulokset yksistään myönteisiä eivätkä suhteensa ambokristittyihin niin harmonisia kuin on annettu ymmärtää”, Miettinen sanoo.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10-11/2005