Suomessa Nollywood-elokuvia voi vuokrata ainakin Telecenteristä Helsingistä.

Afrikkalainen elokuva on tehnyt tuloaan jo yli kymmenen vuotta. 1990-luvun alussa joukko viihteestä kiinnostuneita ihmisiä tarttui kameraan ja kuvasi ensimmäisen täysin nigerialaisin voimin tuotetun elokuvan Living in bondage. Elokuvan taiteellinen laatu ei välttämättä saavuttanut nykyvaatimuksia, mutta tarkoitus olikin lähinnä kertoa afrikkalainen tarina afrikkalaisille.

Elokuvan levitys tapahtui pääosin katujen varsilla, mutta siitä tuli valtava hitti paikallisen väestön keskuudessa. Aikaisemmin Afrikasta kertoneet elokuvat olivat ulkomaisin voimin ja varoin tuotettuja täsmäammuksia filmifestivaaleille ilman, että ne ikinä päätyivät afrikkalaisen yleisön nähtäviksi. Oma elokuvakulttuuri merkitsi vallankumousta: ensimmäistä kertaa historiassa afrikkalaiset kirjoittivat, ohjasivat ja näyttelivät tarinansa itse.

Nykyään nigerialainen elokuva on iso asia kaikkialla Afrikassa, mutta ongelmat ovat samat kuin vuosikymmen sitten: televisiossa ja teattereissa pyörivät edelleen ulkomaiset elokuvat, eikä afrikkalaisille tuotannoille löydy esittäjiä.

”Ne ovat siis olemassa, mutteivät kuitenkaan”, sanoo toimittaja Ike Chime, joka myös tuotti elokuisen Nollywood comes to Helsinki -tapahtuman Kulttuurikeskus Caisassa yhdessä Helsingin yhteiskunnallisen opiston sekä Kansan sivistystyön liiton kanssa.

Chime valitsi näytettävät elokuvat sillä perusteella, että niillä oli oikeaa kulttuurista merkitystä. Hän kävi läpi useita elokuvia ja hylkäsi monia muun muassa liiallisen väkivallan vuoksi.

Koska afrikkalainen elokuva on nyt niin suosittua, yritetään elokuvien määrää lisätä laadun kustannuksella. Hollywoodin kassamagneetteja imitoivat toimintaelokuvat eivät kuitenkaan tuo afrikkalaisten jokapäiväistä elämää yhtään sen lähemmäs katsojaa kuin länsimainenkaan elokuva.

Tuotannon taso nousee

Chimeä ärsyttää tapa, jolla afrikkalaiset on perinteisesti esitetty elokuvissa. Lapsena hän vielä jaksoi huvittua Tarzan-elokuvien stereotyyppisistä alkuasukkaista, mutta heräsi myöhemmin kysymään ”miksi”.

”Todenmukaisemman kuvan luominen afrikkalaisesta kulttuurista on yksi syy, miksi nigerialaista elokuvaa pitäisi tukea ja esittää maailmalla”, Chime sanoo. Aikaisemmin Afrikassa ei ollut mitään tahoa valvomassa elokuvien sisältöä, mutta nyt sekin asia on muuttunut ja tasapaino tuotantojen laadussa on pikku hiljaa löytymässä.

Nigeriassa tehdään elokuvia laidasta laitaan. Ne käsittelevät niin rakkautta kuin heimojen ja uskontojen sekä erityisesti sukupolvien välisiä ongelmia. Ne myös heijastavat nykypäivää. Chime korostaa afrikkalaisten tekemien elokuvien merkitystä nuorten keskuudessa: uusi sukupolvi unohtaa helposti menneisyytensä.

Elokuvien kertomilla tarinoilla on Chimen mielestä oleellinen osa vinoutuneen arvomaailman oikaisemisessa ja jopa poliittisessa päätöksenteossa. Hän kertoo siskonsa kahdesta teini-ikäisestä pojasta, jotka pukeutuvat hiphop-tyyliin ja seuraavat MTV:ta. He olivat kohteliaasti alkaneet katsella enonsa tuomaa amerikkalaista elokuvaa, kunnes puoliväliin päästyään anelivat Chimeä vaihtamaan nauhan nigerialaiseen.

”Myös Suomessa on hyvin tärkeää näyttää nigerialaista elokuvaa”, sanoo Chime, ”Ensinnäkin siksi, että se on hyvää viihdettä, ja toiseksi koska se on mainio keino tutustua toiseen kulttuuriin.” Caisassa järjestetyssä tapahtumassa katsojat nauroivat ja itkivät yhdessä, sillä elokuvissa käsitellyt aiheet koskettavat niitä syvimpiä inhimillisiä tuntoja, jotka ovat kaikille yhteisiä kulttuurirajojen yli.

Dokumentteja kaivataan

Muualla Euroopassa Nollywood-elokuvat ovat ehtineet jo saavuttaa suosiota alueilla, joilla on paljon maahanmuuttajia niitä katsomassa ja levittämässä. Myös Yhdysvalloissa ainakin New York Times -lehti on ehtinyt noteerata Nollywoodin, sillä se on tällä hetkellä maailman nopeiten kasvava elokuvien tuotantoalue.

Chime toivoisi, että nigerialaisen elokuvan rantautuminen Suomeen poikisi yhteistyötä suomalaisten elokuvatuottajien ja muiden osaajien kanssa, jotta afrikkalaisen elokuvan tilanne kohenisi entisestään. Näkyvyyttä olisi tärkeä saada muissa viestimissä, ja yhteistyöstä Suomen Elokuvasäätiön sekä Maailma kylässä -festivaalin kanssa on puhuttu.

Afrikkalaisella elokuvalla on paljon annettavaa maailmalle, sillä koko manner on kertomattomien tarinoiden ja luovuuden ehtymätön lähde. Chime vertaa suuntausta muotiin: ”Länsimaissa näkee paljon afrikkalaisesta heimopukeutumisesta lainattuja ideoita nuorten päällä. Esimerkiksi lävistykset, tatuoinnit sekä korut ovat nykyään afrikkalaisvaikutteisia.”

Se, mikä Chimen mielestä kuitenkin vielä puuttuu afrikkalaisesta elokuvaperinteestä ovat dokumentit. ”Vaikka historia on läsnä heimopäälliköiden kertomissa tarinoissa, haluaisin nähdä hyviä dokumentteja eri heimoista, niiden menneisyydestä, vastoinkäymisistä sekä selviytymisestä.”

Ijele ja sateen papitar

Ijele – Son of the masquerade on parin tunnin mittainen teos kohtalosta, mystiikasta ja ylpeydestä. Kyläyhteisöstä erillään asuva Ijele on tarkoitettu yhteen Oman, sateen papittaren kanssa, mutta kylän johtajan tyttärellä on omat suunnitelmansa molempien pään menoksi – enemmän tai vähemmän kirjaimellisesti.

Länsimaisesta näkökulmasta katsottuna tarina ei varsinaisesti noudattele draaman kaarta, eivätkä kaikki kohtaukset ole välttämättömiä viemään juonta eteen päin, mutta kansantarinana kerronta silti toimii. Elokuvan käsittelemät teemat tuntuvat jopa kansainvälisesti ajankohtaisilta: kansa uskoo valheeseen, jos se vain tulee oikean henkilön suusta.

Paikoitellen tarina sortuu lapsellisuuksiin, kuten lopun ”paha saa palkkansa” -kohtauksessa, mutta jotkin kerronnan ominaisuudet jättävät myös pohtimaan: olivatko kaksi päitään yhteen hakkaavaa vuohta tarkoituksella etualalla, kun tarinan roistot juonivat?

Vaikka äänen ja kuvan laatu on välineiden tasosta johtuen heikohko, kuvausryhmän ammattimainen työskentely näkyy: kuvia on mietitty ja ne toimivat hyvin yhteen. Näyttelijäntyö on tuttua teatterien lavoilta, mutta miksipä ei. Fantasiaelokuvaan se jopa sopii.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 10-11/2005