”Kato, toi mies istuu mustien kanssa”, sanoo lapsi kaverilleen, kun he kävelevät varjossa istuskelevan ryhmämme ohitse.

Olemme Adventura-nimisessä vesipuistossa, joka sijaitsee Bela-Belan kaupungissa Etelä-Afrikan Limpopon maakunnassa. Puisto on varattu päiväksi parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevan Lord Milnerin sisäoppilaitoksen 580 oppilaan käyttöön. Lapset ovat tulleet vesipuistoon vanhempiensa ja opettajiensa kanssa. Minä tulin paikalle muutamien vanhempien mukana. He asuvat mustien asuinalueella Pretorian pohjoispuolella.

Nauramme kuullessamme, mitä lapset sanovat. Lord Milnerin koulua kävivät aiemmin ainoastaan valkoihoiset lapset. Demokratiaan siirtymisen ja apartheidin loppumisen jälkeen oppilaiden etninen jakauma on kuitenkin vähitellen muuttunut, ja nyt 95 prosenttia koulun oppilaista on mustia.

Lord Milnerin koulu on eteläisen Etelä-Afrikan mustien keskiluokkaisten perheiden suosiossa. Kaikki koulun opettajat ovat valkoisia, eikä rasismia koulussa juuri esiinny. Koulu onkin sopeutunut hyvin. Lasten huomautukset ovat silti aina paljastavia.

Lord Milnerin koulu sijaitsee upealla alueella ja se on varustettu hyvin. Koulussa on urheilutiloja, kuten uima-allas, sekä kirjasto ja hieno juhlasali. Koulu pärjäisi vertailussa mille tahansa suomalaiselle ala-asteelle. Lasten lähettäminen Lord Milnerin sisäoppilaitokseen maksaa eteläafrikkalaisittain paljon, noin 12 000 randia (1 500 euroa) vuodessa, joten vanhemmat odottavat koululta korkealaatuista opetusta.

Arethabengin ala-asteella on ahtaat tilat ja niukasti opetusvälineitä.

Muutaman kilometrin päässä, mutta aivan kuin toisessa maailmassa, sijaitsevat Mentonen koulun yksinkertaiset ja matalat rakennukset. Koulun 90 oppilasta tulevat köyhistä kodeista läheisten maatilojen laidoilta. Lasten vanhemmat työskentelevät paikallisten valkoisten maanomistajien palveluksessa ja ansaitsevat 400 randia (51 euroa) kuussa. Mentone on yksi alueen yhdestätoista ”maatilakoulusta”.

”Lukuvuosimaksu on 60 randia, mutta suurin osa vanhemmista on vapautettu maksusta, sillä heillä ei ole varaa maksaa sitä. Opetusministeriö rahoittaa koko toimintamme, mutta meillä on silti liian vähän resursseja”, kertoo Maphuti Dikale, yksi Mentonen neljästä opettajasta.

Koulun luokkahuoneet ovat vaatimattomia. Toinen opettaja, Jeaneth Tshutshu, esittelee meille kemian laboratorion. Se koostuu parista hyllyllisestä kemikaaleja ja koeputkia.

”Koulussa on tarkoitus opettaa oppilaita aina yhdeksänteen luokkaan saakka (15-vuotiaiksi), mutta se on hankalaa, sillä varoja ja opetusvälineitä on liian vähän. Koulukuljetusten puute on myös ongelma. Oppilaat ovat väsyneitä, koska heidän on käveltävä kymmenisen kilometriä päivässä eivätkä he saa kunnollista ruokaa syödäkseen.”

Vaikka Lord Milnerin koulun tilanne heijastelee mustan keskiluokan kasvua, Lord Milner ei ole erityisen tyypillinen koulu. Monia aiemmin vain valkoisille tarkoitettuja kouluja kutsutaan nyt arkikielessä ”sekakouluiksi”. Suurin osa oppilaista on yhä valkoisia niissä kouluissa, jotka käyttävät afrikaansia tärkeimpänä opetuskielenään. Vanha rotuerotteluajattelu kulkee yhä rinnakkain luokkajakoajattelun kanssa.

Opetusjärjestelmä Australiasta

On kulunut jo lähes kymmenen vuotta siitä, kun valkoisten raaka apartheid-järjestelmä lakkautettiin ja työläs demokraattinen muutosprosessi alkoi. Siitä huolimatta eteläafrikkalainen yhteiskunta on yhä kahtiajakautunut, kuten koulujärjestelmäkin osoittaa.

Nelson Mandelan ensimmäinen ANC-hallitus aloitti työnsä sekasorron keskellä. 76-prosenttisesti musta väestö oli saavuttanut poliittisen vapauden, mutta ei kyennyt hyötymään siitä, koska opetusresursseja ei ollut riittävästi.

Uuden hallituksen ensimmäinen tehtävä oli purkaa apartheidin ylläpitämiseksi luotu raskas byrokratia. Koululaitos oli jaettu 19 eri osastoon apartheid-järjestelmän tarkkaan määrittelemien ”rotujen” – valkoiset, intialaiset, värilliset, mustat – ja niille osoitettujen köyhien reservaattien ja itsenäisiksi kotimaiksi kutsuttujen asuinalueiden mukaan.

Apartheid-ajan loppupuolella valtio tuki valkoisten lasten opetusta 2 365 randilla vuodessa henkeä kohden, kun mustia lapsia tuettiin ainoastaan 572 randilla. Värilliset ja intialaiset saivat vain hieman enemmän kuin mustat.

Uudelleen muodostetun opetusministeriön tehtävänä on ollut rotuerottelun poistaminen opetuksesta, resurssien tasavertaistaminen ja mustien koulujen opetustilojen parantaminen.

Opetusministeriö on myös uudistanut opetussuunnitelman sisällön, joka aiemmin heijasteli apartheidin rasistista ajattelutapaa ja politiikkaa. Nykyään Etelä-Afrikassa sovelletaan australialaista tuloksiin perustuvaa opetusjärjestelmää, jossa tuetaan oppilaiden kykyjä ja kannustetaan heitä kriittiseen ajatteluun ulkoa opettelun sijaan. Eteläafrikkalaisissa kouluissa tarjotaan nyt opetusta maan yhdellätoista virallisella kielellä, kun aiemmin ei käytetty yhtäkään yhdeksästä afrikkalaisesta kielestä.

Opetusministeriön tilastojen mukaan tilanne on parantunut kaikin puolin. Opetusmenot ovat nousseet yli 50 miljardiin randiin, kun vuonna 1994 ne olivat 31 miljardia. Kaikkiaan koulutuksen menot ovat kasvaneet vuonna 1994 käytetystä 2 200 randista hieman yli 3 200 randiin henkeä kohden.

Lähes sata prosenttia lapsista käy ala-asteen, ja 87 prosenttia nuorista suorittaa myös yläasteen ja lukion. Alueelliset erot ovat suuret. Ylioppilastutkinnon suorittaa hyväksytysti nyt lähes 70 prosenttia osallistujista, kun vuonna 1994 läpi pääsi 58 prosenttia yrittäneistä. Ylioppilaskokeisiin osallistuu tosin ainoastaan puolisen miljoonaa oppilasta. Valtion noin 27 000 koulussa opiskelee noin 12 miljoonaa ihmistä. Opiskelijoita on nyt vähän yli 30 opettajaa kohden, kun vuonna 1994 heitä oli 47.

Ilmainen koulutus viipyy

Kuten Lord Milnerin ja Mentonen koulujen tilanne osoittaa, kestää vielä kauan, ennen kuin opetuksen kriisistä ja menneisyyden taakasta päästään. Eräs syy tähän on se, että hallitus ei ole lupauksistaan huolimatta kyennyt takaamaan kaikille ilmaista koulutusta.

Ensimmäinen ANC-hallitus loi kunnianhimoisen jälleenrakennus- ja kehitysohjelman, jonka tavoitteena oli taata, että terveydenhuolto, koulutus ja halvat asunnot ovat nopeasti kaikkien saatavilla. Tavoitteena oli myös jakaa uudelleen 30 prosenttia maa-alasta. Ohjelma kuitenkin hylättiin suurilta osin Etelä-Afrikan talouden ajauduttua vaikeuksiin vuonna 1996. Hallitus korvasi ohjelman uudella markkinapainotteisemmalla kasvu-, työllisyys- ja uusjako-ohjelmalla, jossa sosiaalimenojen osuutta pienennettiin.

Kouluille tämä merkitsee sitä, että niiden on edelleen kerättävä lukukausimaksuja ja yksityisrahoitusta valtionavun lisäksi.

Lord Milnerin koulu ei saa valtionapua, vaikka se onkin osa julkista koulujärjestelmää, joten sen kulut on katettava korkeilla lukukausimaksuilla ja varojenkeruulla. Hyvien suhteiden ja vakiintuneen aseman ansiosta tämä sujuu koululta helposti, ja viimeisen neljän vuoden aikana sillä on ollut varaa rakentaa uudet urheilutilat. Valtionavusta riippuvaisella Mentonen koululla taas ei ole lainkaan mahdollisuuksia kerätä varoja köyhästä yhteisöstään.

Rasismi yhä ongelma

Koulujärjestelmän muutosta ovat vaikeuttaneet sitkeän eriarvoisuuden lisäksi monien köyhien koulujen kaoottiset olosuhteet. Opettajien toistuvat poissaolot ja oppilaiden seksuaalinen hyväksikäyttö ovat yleisiä ongelmia. Huumeet, aseet, ryöstöt ja väkivalta ovat ongelmia niin koulun pihalla kuin sen ulkopuolellakin.

Mustiin lapsiin lähinnä sekakouluissa kohdistuva rasismi on yhä yleinen ongelma, jota Etelä-Afrikan ihmisoikeuskomissio on pitkään tutkinut. Ei-valkoisten oppilaiden opiskelua valkoisten kouluissa vastustettiin ennen jopa väkivaltaisesti, mutta nyt vastustus on vähentynyt.

Rotuerottelun lakkauttaminen on onnistunut vain osittain ja lähinnä kaupunkien keskustoissa sijaitsevissa, ennen vain valkoisille tarkoitetuissa kouluissa. Mustien asuinalueilla sekakouluja ei edelleenkään ole.

”Valkoiset kuvittelevat, että mustien asuinalueiden koulut ovat huonoja, mutta toivoisin, että valkoiset lapset tulisivat tänne”, sanoo Lerato Sibanyoni, joka käy Soshanguvessa sijaitsevaa Hlomphanangin lukiota. ”En kuitenkaan usko, että niin koskaan tapahtuu. Minä halusin mennä sekakouluun, mutta en voinut, koska ne ovat liian kalliita.”

”Demokratiaan siirtymisestä on kulunut kohta kymmenen vuotta, mutta emme ole vieläkään nähneet valkoisten muuttavan mustien asuinalueille tai käyvän mustien koulua”, sanoo Hlomphanangin koulun rehtori Dennis Phokanoka.

”Tämä on apartheidin perintöä, joka näkyy kouluissamme myös siinä, että opetuksen taso ei ole vielä samalla tasolla kuin valkoisten kouluissa, kirjastoille ei myönnetä resursseja, laboratoriotarvikkeita ei ole tarpeeksi, eikä urheilutiloja ole lainkaan.”

Historian opetus tärkeää

Dennis Phokanokan mukaan hänen koulunsa kannalta parhaat demokratian tuomat muutokset ovat rahoituksen varmistuminen ja opetussuunnitelman uudistuminen. Tuloksiin perustuva opetusjärjestelmä laajentuu koskemaan lukioita vasta vuonna 2006, mutta opetussuunnitelman sisältö on muuttunut huomattavasti kymmenen viime vuoden aikana.

Apartheidin aikana musta väestö haluttiin alistaa valkoisten työvoimaksi, joten heille opetettiin pelkät perusasiat. Erityisesti historianopetusta vääristeltiin apartheid-ideologian vahvistamiseksi. Oppilaille uskoteltiin, että mustien paikka on ”itsenäisissä kotimaissa”, jotka eivät ole osa Etelä-Afrikkaa. Valkoisten kouluissa kerrottiin enemmän vuoden 1948 jälkeisistä tapahtumista kuin mustien kouluissa.

”Oppilaillemme ei kerrottu apartheidin vastustuksesta, eikä Etelä-Afrikan historian opetusta yhdistetty muun Afrikan historian opetukseen,” Phokanoka kertoo. ”Historianopetuksella on koulutuspolitiikassa erityinen merkitys. Tärkeintä on tuoda esiin apartheidin aikana laiminlyöty ja salattu menneisyys.”

Menneisyyden jäänteitä on kuitenkin yhä nähtävissä. Pretorian suurin koulukirjakauppa myy edelleen uusintapainoksia seitsemäsluokkalaisille tarkoitusta, vuonna 1985 julkaistusta kirjasta, joka kertoo apartheidin aikaisista ”itsenäisistä kotimaista” itsenäisiä Afrikan valtioita käsittelevässä kappaleessa. Kirja myös painottaa vuonna 1983 valkoisille, intialaisille ja värillisille perustettua parlamenttia, jonka tarkoituksena oli riistää väestön mustalta enemmistöltä äänioikeus.

Apua naapurikoululta

Mentonen ja seudun muiden maatilakoulujen on ollut vaikea sopeutua uuteen opetusjärjestelmään. Järjestelmä edellyttää laadukkaita kopiokoneita, graafista aineistoa ja ryhmätyömateriaaleja, vaikka suurimmalla osalla kouluista ei ole edes juoksevaa vettä tai wc-tiloja. Kopiokone on ylellisyyttä, johon kouluilla ei ole varaa, sillä valtionavun kasvua ei ole luvassa.

Mayvillen ala-asteella Pretoriassa oppilaat ovat enimmäkseen valkoisia.

Jonkin verran apua on luvassa lähistöltä, nimittäin Lord Milnerin koululta. Kehitteillä olevan projektin ansiosta Mentonen koulu ja muut alueen maatilakoulut saavat rikkaalta naapuriltaan materiaaleja ilmaiseksi ja kirjoja lainaksi. Vastineeksi Lord Milnerin koulu saa valtionapua kustannustensa kattamiseen.

Tämä ympäri maata käytössä oleva järjestelmä pyrkii luomaan eräänlaisia osaamiskeskuksia ja pienentämään valtavia tasoeroja koulujen välillä. ”Se on pieni askel, ja toimintamahdollisuutemme ovat rajalliset”, Lord Milnerin koulun rehtori Henrik van Aart sanoo, ”mutta jos järjestelmää kehitetään, köyhempien koulujen tilanne saattaa parantua.”
 

Käännös: Minna Hjort

Ilmestynyt Kumppanissa 1/2004