Jostakin eriskummallisesta syystä XY-kromosomeilla, testosteronilla ja peniksellä aseistautunut puolisko ihmisistä hallitsee yhä tätä planeettaa. Miesten vuosituhantinen ylivalta herättää kaltaisessani feministimiehessä myötähäpeää. Mutta onko koirasdominanssin sureminen hedelmällinen ratkaisu?

Sukupuolella voi ajatella olevan kahdenlainen rooli. Toisaalta se on kuin korsetti, joka rajoittaa liikkeitä ja hengittämistä. Miehenä minuun kohdistuu tietynlaisia odotuksia: vaihda talvirenkaat, älä itke, etene uralla, älä pidä hametta, kohella baarissa viikonloppuisin, ole luja. Ole mies. Se, ettei kukaan ase ohimolla pakota noudattamaan näitä totunnaisuuksia, ei tee niistä yhtään vähemmän todellisia.

Toisaalta sukupuolen voi ajatella vaatearkuksi, josta voi ammentaa itselle parhaiten sopivia vaatekappaleita. Sukupuoli on vain yksi osa identiteettiä. Vaikka sitä ei voi muuttaa, sen voi yrittää kääntää rajoitteesta mahdollistajaksi. Tänään voin istua penkillä haarat levällään tai polvet somasti ristissä, mennä katsomaan balettia tai jääkiekkoa, vaihtaa kukkiin mullat tai ostaa moottoripyörään uuden kaasuttimen (jos moottoripyörissä nyt on sellainen osa kuin ”kaasutin”).

Silläkin uhalla, että viikon metaforakiintiö tulee täyteen, tarjotaan vielä yksi: sukupuoli voi olla kuin katto tai ponnahduslauta. Se voi estää yksilön etenemisen haluamaansa suuntaan tai päinvastoin vauhdittaa sitä.

Olen iloinen siitä, että olen mies. Mieheyttä voi hyödyntää voimavarana ja oman identiteetin rakennuspalikkana. Miehisessä kulttuurissa on paljon hyvää; pidän esimerkiksi suoruudesta ja rehtiydestä, itsevarmuudesta ja murehtimattomuudesta. Unohdetaan hetkeksi seksismi, kilpailu, uho, aggressio, puhumattomuus ja herkkyyden puute.

Miehet ovat jännittäviä olentoja, joiden maailmaan on kiinnostavaa tehdä tutkimusretkiä niin kuntosalin saunassa kuin Kauppakamarin vuosikokouksessakin. Mutta kuka kutsuisi minut katsomaan jääkiekkoa?