Kansainvälinen kansalaistoiminta ei ole aivan uusi keksintö. Jo 1800-luvun puolella kansalaisryhmät järjestäytyivät yli rajojen vastustamaan orjuutta ja puolustamaan naisten äänioikeutta.
Kansalaistoiminta on kuitenkin kansainvälistynyt aivan uudella tavalla viime vuosikymmenen aikana. Pohjoisesta lähteneet kansalaisjärjestöt ovat laajentaneet toimintaansa etelään ripeästi. Esimerkiksi ympäristöjärjestöistä Greenpeacellä on osastot jo 12:ssa ja WWF:llä 42 kehitysmaassa. Kansainvälisen Maan ystävien 68 kansallisesta ryhmästä jo puolet majailee etelässä.
Globalisaatiokritiikin johtotähdellä Attacilla on ryhmiä 14:ssa ja maailman suurimmalla ihmisoikeusjärjestöllä Amnestyllä peräti 46 kehitysmaassa. Maamiinojen vastaisella kampanjalla löytyy puolestaan kontaktipisteitä lähes 60 etelän valtiosta.
Sinänsä pelkkä eteläisten jäsenryhmien lukumäärä ei kerro vielä paljoa. Yksi järjestön kansainvälisyyden koetinkivi on se, kuinka hyvin etelän ääni kuuluu järjestön sisällä. Ainakin Amnestya ja Kansainvälistä Maan ystäviä johtavat jo etelän kokeneet toimijat.
Yksi aidoimmin globaaleista tähänastisista liikkeistä oli 60 maahan levinnyt Jubilee 2000 -kampanja. Vaikka se sai alkunsa pohjoisesta, kampanjan idea velkojen anteeksiantamisesta on peräisin Afrikan kirkkojen neuvostosta. Kampanjan teemoja pitää nykyään esillä Jubilee Movement International, jonka puheenjohtaja on perulainen ja koordinaattori malilainen.
Hienoista historian siipien havinaa oli kuultavissa, kun Kioton pöytäkirjassa sovitun puhtaan kehityksen mekanismin (Clean Development Mechanism, CDM) hankkeita vahtiva järjestö avasi toimistonsa. CDM Watch valitsi pääkallonpaikakseen perinteisten kansainvälisen järjestötoiminnan suurvaltojen kuten Ison-Britannian, Hollannin ja Yhdysvaltojen sijaan Indonesian.
Kansainvälinen kansalaistoiminta on siis kehittynyt koko lailla yli satavuotisen historiansa aikana. Muutamien maiden rajat ylittävästä yhteistyöstä on edetty kymmeniä valtioita ja maailman rikkaan ja köyhän puoliskon kattavaan kanssakäymiseen.
Seuraava askel on kuitenkin mielenkiintoisin. Toivottavasti pian alamme nähdä esimerkkejä liikkeistä, jotka syntyvät etelässä ja laajenevat sieltä kattamaan lähes koko maailman. Elämme aidosti globaalin kansalaisyhteiskunnan synnyn alkuaikoja.
Ensimmäisiä uuden globaalin liikehdinnän airuita on maailman sosiaalifoorumi, joka on koonnut Brasilian Porto Alegreen kymmeniä tuhansia toisenlaisesta maailmasta unelmoivia aktivisteja ympäri maailmaa jo usean vuoden ajan. Viime aikoina toiminta on levinnyt myös aluetasolle: sosiaalifoorumeja on pidetty Euroopassa ja Aasiassa, ja syksyksi kaavaillaan Oseanian sosiaalifoorumia. Suomen sosiaalifoorumi pidettiin juuri. Hyvältä näytti.
Globalisaation aikakaudella myös kansalaistoiminnan pitää olla globaalia. Vaikka etelä ottaa toivottavasti jatkossa yhä aktiivisemman roolin globaaleissa liikkeissä, pohjoisen järjestöjen panosta tarvitaan myös tulevaisuudessa. Meidän on herkistyttävä etelän äänille.
Globaali kansalaisyhteiskunta edellyttää uudenlaista etelän ja pohjoisen liittoutumaa. Suomalaisen järjestöväen kannattaa miettiä, mikä on meidän panoksemme.
Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 2/2003