Joka näön silmälasit

Oxfordin yliopiston fysiikan professori Joshua Silver on kehittänyt silmälasit, joita voi käyttää eliniän käymättä koskaan optikolla. Laseista toivotaan apua miljoonille liki- tai kaukonäköisille, joilla on tarve muttei varaa silmälaseihin. Silver aikoo myydä laseja ensiksi Ghanaan ja Etelä-Afrikkaan yhteistyössä Maailmanpankin ja Maailman terveysjärjestön WHO:n kanssa.

Lasit näyttävät muuten tavallisilta paitsi että kehysten molemmilla puolilla on säätimet, joilla voi säätää lasit itselleen sopiviksi. Linssit on täytetty nesteellä ja niiden voimakkuutta säädellään vaikuttamalla linssien sisällä olevan nesteen määrään.

Korjaamaton heikko näkö vaikeuttaa WHO:n arvion mukaan miljardin ihmisen elämää. Köyhien maiden koulutetutkin työntekijät joutuvat usein jäämään ennenaikaiselle eläkkeelle näön heikentyessä. Monissa maissa optikoista on todellinen pula, esimerkiksi Ghanassa 20 miljoonaa ihmistä palvelee vain 50 optikkoa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!