Raija Kiljunen tuli Nepaliin kehitysyhteistyöhön Suomen Lähetysseuran lähettämänä vuonna 1996, samana vuonna kun maassa alkoi maolaisten kansannousu. Hän työskentelee Nepalin Yhdistyneen Lähetyksen mielenterveystyön ohjelman johtajana. ”Viimeinen vuosi on ollut hyvin raskas”, Kiljunen kertoo.

Kiljunen asuu Katmandussa, jossa hän muun muassa kouluttaa yliopistolla terveystyöntekijöitä. Syksyllä Katmandussa räjähti kolmen viikon aikana 22 pommia. Länsi-Nepalin maaseudulle, jossa Lähetyksellä on maatalous-, insinööri-, koulutus- ja mielenterveysohjelmat, ei ole väkivaltaisuuksien takia ollut menemistä. Ainoastaan kaupungeissa on voitu järjestää koulutusta.

Kiljusen mukaan maolaisten suhtautuminen kehitysyhteistyöhön on ristiriitaista. Suhtautuminen myös vaihtelee alueittain ja kulloisenkin komentajan mukaan.
 

Vihollisia vai kilpailijoita

”Aluksi maolaiset seurasivat tarkkaan mitä teimme ja kyselivät työmme motiiveja. He pitävät Nepalin Yhdistyneen Lähetyksen työtä länsimaisena, amerikkalais-kristillisenä hapatuksena.”

”He alkoivat vaatia rahaa – he tietävät hyvin, minkä tasoisia palkkoja YK-järjestöissä saadaan. Meidän työntekijämme ovat joutuneet näyttämään heille palkkanauhojaan, todistaakseen etteivät ole yhtä rikkaita”, Kiljunen kertoo.

Lähetykseltä on myös haluttu makuupusseja, taskulamppuja sekä muita hyödyllisiä varusteita.

Todellisia keskusteluja maolaisten kanssa ei ole voitu käydä. Tai keskustelut ovat olleet sellaisia, että maolaiset pyssynperällä kävelyttävät kehitystyöntekijät omaan toimistoonsa ja julistavat näille ideologiaansa.

”Toisaalta maolaiset ovat myös olleet kateellisia ja kokeneet meidät kilpailijoikseen. Vaikka he sanovat edustavansa köyhiä, me olemme köyhien keskuudessa suositumpia kuin he.”

Hyvä liian pistemäistä

Viime vuoden joulukuussa maolaiset iskivät Nepalin Lähetyksen toimistoon Mugussa. He majailivat ja söivät toimistossa, veivät tietokoneet, kerosiinit ja aurinkopaneelit mennessään.

Pitkään Nepalissa ollut työntekijä Kirsti Kirjavainen uhattiin siepata. Hänet ja nepalilaiset työntekijät haettiin helikopterilla turvaan Katmanduun. Myöhemmin työtä on voitu jatkaa pienemmässä mittakaavassa.

”Se oli järkyttävää. Tuntui, että tämä meidän hommamme on epäonnistunut. Hyvä on liian pistemäistä. Onko paha saanut otteen hyvästä?” Kiljunen pohtii.

Nepalin maaseudulla on alueita, joilla kehitysyhteistyötä ei voida tehdä maolaississien takia.

Lähetyksen rakennuttamia patoja ja sähkövoimaloita on räjäytetty. Ampipalin sairaala toimii enää nepalilaisten varassa. Kaikki ulkomaalaiset työntekijät ovat lähteneet pois eikä uusia ole saatu palkattua. Maolaisten tukikohta on sairaalan lähellä.

”Tällä hetkellä maolaisten suhtautuminen meihin on neutraalia tai rajoittavaa. Heidän pääkohteensa on nyt valtio”, Kiljunen kertoo.

Evakuointiohjeet päivitetty

Nepalissa on kaikkiaan noin 40 suomalaista erilaisissa kehitysyhteistyötehtävissä. Suurlähetystö tiedottaa ja Nepalin Yhdistynyt Lähetys lähettää päivittäin tilannekatsauksia ja määrittelee eri alueiden turvallisuusindeksit. Indeksien perusteella arvioidaan kulloisetkin matkustusmahdollisuudet ja työsuunnitelmat.

Yleiset evakuointiohjeet on päivitetty.

”Keskenään arvaillaan, milloin tulee lähtö”, Kiljunen kertoo.

Hänen mukaansa amerikkalaisista kriisikouluttajista on eri järjestöissä kova kysyntä. Mutta kouluttajat ovat kiireisiä Aasian kriiseissä eivätkä ole vielä ehtineet Nepaliin.

Liian rikkaita auttajia?

Lähetyksen piirissä uusi tilanne on herättänyt monenlaisia ajatuksia.

”Olemmeko ehkä liian rikkaita köyhässä maassa? Aurinkopaneelit ja tietokoneet ovat iso houkutus. Pitäisikö meidän siirtyä taskulampuista ja makuupusseista kynttilöihin ja täkkeihin?” Kiljunen ihmettelee.

On myös pohdittu, olisiko aika – toistaiseksi – unohtaa koko kehitystyö, astua askel taaksepäin ja antaa suoranaista hätäapua. Kiljunen kertoo koulusta, jonka Lähetys aloitti syrjäisessä kylässä. Kouluun ei tullut ketään. Ilmeni, että ihmiset olivat niin nälissään, ettei heillä ollut voimia koulunkäyntiin.

Niinikään on mietitty, pitäisikö järjestöön palkata aivan uusia ammattilaisia, esimerkiksi lakimiehiä, jotka voisivat lobata ja puuttua yhteiskunnan rakenteellisiin vääryyksiin. Muutenhan ollaan vain kuin kertomuksen hyvät ihmiset joen alajuoksulla, jonne jatkuvasti ajelehtii sairaita ja vammaisia. Uhreja pelastetaan ja autetaan ahkerasti, mutta koko ajan autettavia tulee lisää. Kunnes joku keksii mennä katsomaan joen yläjuoksulle, mitä siellä oikein tapahtuu.

Ovelia kuin käärmeet

Entä miten menetellä, jos maolaisten takia joudutaan vetäytymään jostakin paikasta? Kiljusen mukaan strategiaksi on valittu se, että jonkin ajan kuluttua nepalilaiset työntekijät palaavat ja jatkavat työtä, mutta perustamansa uuden nepalilaisen kansalaisjärjestön nimissä. Ulkopuoliset ihmiset toimivat vain konsultteina ja käyvät paikan päällä joskus, kun sopii.

”Toiminta jatkuu, mutta uudessa muodossa. Meidän on oltava viattomia kuin kyyhkyset mutta ovelia kuin käärmeet!” Raija Kiljunen sanoo.

Nykyinen tilanne vauhdittaa kansalaisjärjestötoiminnan siirtymistä nepalilaisten käsiin.

Sosiaalinen tietoisuus vaarallista valtiolle

45 prosenttia Nepalin budjetista on ulkomaista kehitysapua. Jos ulkomaalaiset kehitystyöntekijät joutuvat lähtemään maasta, kysymys siitä, onko kehitysyhteistyö Nepalissa ollut kestävällä pohjalla, tulee saamaan hyvin konkreettisen vastauksen.

Kehitysavun ohella Nepalin valtio on viime aikoina ruvennut saamaan rahaa ”terrorismin vastaiseen taisteluun”.

”Kuitenkin syyt, joiden takia maolaiset ovat ryhtyneet kapinaan, ovat oikeat. Kehitys ei ole palvellut 23-miljoonaisen kansan valtavaa enemmistöä”, Raija Kiljunen sanoo.

Hän huomauttaa, että sosiaalista tietoisuutta lisäävät kansalaisjärjestöt voivat toimia myönteisesti muutoksen agentteina. Mutta myös ne muodostavat potentiaalisen riskin Nepalin valtiolle, sillä yhteiskunnan perustana ei ole tasa-arvoinen ihmiskäsitys. Valtarakenteet ovat vuosisadasta toiseen pysyneet samoina, poliittisista hallintomalleista riippumatta.

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 6/2002