PARIISI — Ranskassa näyttävästi viime vuosina esillä ollut latinobuumi on ollut pitkälti levy-yhtiöiden tarkoin lasketun markkinointisysteemin tulosta. Massiivisiin myyntilukuihin nousseet ”latino”-etiketillä varustetut levyt ovat useimmiten joko ylikaupallista diskomusiikkia, teollista salsaa tai vanhoja klassikoita. Mutta näyttävät myyntiluvut ja kärkeen nousseet hitit kuuluvat tänään myös latinohenkisille vaihtoehtoartisteille, jotka ovat aloittaneet varjossa, underground-, indie- tai elektronisen musiikin syövereissä.

Koko maailman jo tuntema Manu Chao ponkaisi julkisuuteen alunperin maanalaisista punk-rock-piireistään, ja señor Chao saa tänään seuraa lukuisista muista samanhenkisistä hispano-ranskalaisista anarkisteista kuten esimerkiksi Sergent Garciasta ja Panicosta.
 

Señor Salsamuffin Garcia

Zorro-tarinoista itselleen taiteilijanimen napanneen Bruno ”Sergent” Garcian monikulttuuriset juuret tutustuttivat miehen kaikkeen mustaan musiikkiin, reggaehen, hip hoppiin, raggamuffiniin ja latinotempoihin jo lapsuudessa. DJ-vuosiensa aikana Garcia oleili paljon Pariisin ja Barcelonan punk- ja underground-kuvioissa ja lähti sitten musikaaliselle tutkimusmatkalle Kuubaan.

Sergent Garcian Bob Marleysta alkanut ja Kuuban kautta takaisin Pariisiin palannut musikaalinen taival on tuottanut uuden salsamuffin-käsitteen ja jo kaksi posketonta albumia, joista molemmat ovat kiilanneet itsensä mainstream-tähtien joukkoon.

Sergent Garcian viime kesänä julkaistu kakkosalbumi Sin Fronteras on merkillinen kokoelma jatkuvasti vaihtuvia tunnelmia ja ääniefektejä. Perusperinteinen kuubalainen rumba antaa tilaa espanjankieliselle raggamuffinille, jota seuraa andalusialainen mustalaiskitara. Ruben Bladesin vanha ja väkevä Los Desaparecidos saa levyllä uuden jykevän reggae-asun, ja kaikista kappaleista henkii hyväntuulisuus ja tolkuton energia.

Fuusion salaisuus

Bruno Garcia analysoi latinohenkisen fuusiomusiikin suosiota: ”Oma taustani on pitkälti samankaltainen kuin miljoonien muidenkin monikulttuuristen ranskalaisten: vanhemmillani on ranskalaista, espanjalaista ja baskiverta.”

”Kansojen ja kulttuurien risteytymisestä syntyneet massat saattavat asua vaikkapa Pariisin kaltaisessa kaupungissa, mutta eivät he välttämättä tunne perusranskalaista patonki- ja- baskerikulttuuria omakseen. Niinpä suuren yleisön innostus tällaista sekametelimusiikkia kohtaan on loogista: siinä on vähän jokaiselle jotakin, ja kun se vielä on puettu moderneihin ja urbaaneihin vaatteisiin, niin se heijastaa vieläkin useamman todellisuutta.”

Kersantti Garcia ei usko termiin ”latinobuumi” tai muotiaalto. Miehen mielestä todellinen ja oleellinen pointti tämän päivän musiikissa on se, että eurooppalaiset kertakaikkiaan tarvitsevat Latinalaisen Amerikan hulluutta, kykyä pitää hauskaa, juhlia ja flirttailla.

”Yhä useammat muusikotkin haluavat tänään löytää kirjavat juurensa ja yhdistää niitä muihin. Näin musiikin kautta maailman kulttuurit löytävät toisensa ja niin myös ihmiset. Tässäpä motivaatiota ja suosion salaisuutta ikuisiksi ajoiksi!” hymyilee Sergent Garcia.

Panicon underground latino

Jos Sergent Garcian heterogeenistä hip hop-ragga-romani-latino-sävytteistä tuotantoa on hankala pistää minkään tietyn etiketin alle, niin vielä vaikeampi on karsinoida Euroopassa toistaiseksi aika tuntemattoman Panico-yhtyeen musiikkia, joka rönsyilee trash-saundien, cumbian ja ties minkä vaikutteiden alaisena.

Panicon perustajajäsenet, chileläis-ranskalainen Eduardo sekä ranskalainen Caroline alias Eduardo Pistolas ja Carolina Tres Estrellas kertovat oman tarinansa: ”1990-luvun alussa Euroopassa ja varsinkin täällä Pariisissa vallitsi todella tylsä, Kuwaitin sodan jälkeinen periodi, joka vaikutti kyynisiksi ja itseriittoisiksi käyneisiin underground-piireihinkin. Kaikki oli vain ‘hypeä’ ja ‘trendiä’.”

Panicon ufolatinot ryhmäpotretissa

”Halusimme vaihtaa täydellisesti maisemaa, irrottautua metropolin pölyistä, ja asetuimme Chileen. Vuonna 1994 maassa vallitsi aivan erityisen optimistinen, suorastaan euforinen tunnelma, kun monet latinot palasivat takaisin kotimaahan maanpaosta. Chilessä alkoivat myös kehittyä kaikki rave- ja hip hop-tendenssit. Musiikkityylit sekoittuivat toisiinsa ja syntyi aivan uudenlaisia musiikkikäsitteitä. Jäimme Chileen lopulta seitsemäksi vuodeksi. Perustimme Panicon ja oman Combo Discos – levymerkkimme. Teimme viisi levyä ja kiersimme pitkin mannerta. Viime vuonna tuntui siltä, että oli aika palata taas takaisin Pariisiin ja jakaa kokemuksiamme eurooppalaisten kanssa.”

Panico-yhtyeen jäsenet toteavat saman kuin Sergent Garcia ja monet muutkin latino-inspiroituneet muusikot: oli sitten kyseessä underground, rap tai rock, niin Latinalaisessa Amerikassa tendenssit ovat kehittyneet yhtä aktiivisesti kuin Euroopassakin, mutta omalla tavallaan.

Taloudellisten resurssien puuttuminen ja monet muut sensuurista tai muista poliittisista syistä johtuneet syyt eivät ole onnistuneet tukahduttamaan musiikin kehitystä, pikemminkin päinvastoin. Latinalaisamerikkalainen inspiraatio on säilynyt hyvin ennakkoluulottomana — perinne sulautuu tulevaisuuden saundeihin luontevasti.

Yksi Panicon tärkeimmistä tavoitteista on tuoda musiikissaan esiin Latinalaisen Amerikan myönteisiä puolia, mantereen energiaa ja uudistumiskykyä. Sekä osoittaa eurooppalaisille kuulijoilleen, että täkäläiset käsitykset latinomusiikista ovat noin 40 vuotta jäljessä todellisuudesta.

Panicon levynkansissa vilistävät marsilaiset viestivät latinojen taipumuksesta mystiikkaan, ufoihin ja jumaluuksiin. Tämä ”look” on myös ryhmän jonkinlainen vastaisku eurooppalaisten mielikuvituksen puutteelle ja kaiken tasapaksulle järkeistämiselle. Panico kertoo tietoisesti tehneensä juuri nyt, Eurooppaan palattuaan, entistä paljon latinopainotteisemman levyn, jossa reggae saa avaruuspuvun ja vanhat kunnon cumbiarytmit elektronisen sävyn: tähän suuntaan menevät underground-muusikot kaukaisessa Chilessäkin asti!

Hispano on in

Espanjankielinen urbaani musiikki valtaa siis alaa hitaasti mutta varmasti Ranskassakin: enää näiden ryhmien levyjä ei niin vain työnnetä ”etno” tai ”maailmanmusiikki”-hyllyihin alan erityisdiggarien kaivettavaksi. Panicon tuorein Telepathic Sonora -albumi on äänitetty New Yorkissa, underground-kultin ja mainstream-tendenssien Mekassa, jossa bändi kertoo saaneensa hyvin innostuneen vastaanoton.

Eduardo ja Caroline uskovat espanjankielisyyden olevan pian etu muuallakin: ”Vaikka teemmekin aika marginaalista, uudenlaista musiikkia, niin saatoimme Nykissä havaita, että ihmiset ovat hyvin uteliaita kaiken latinohenkisen ja espanjankielisen musiikin suhteen. Saamamme vastaanotto on loogista tietysti siellä asuvan suuren latinoyhteisön ansiosta, mutta suurikin yleisö alkaa avautua vaihtoehtoiselle latinomusiikille. Tuntuu, että sama kiinnostus espanjankielisiä kulttuureja ja sitä kautta avantgardistisiakin musiikkitendenssejä kohtaan on heräämässä — Euroopassakin.”

Lukuisia Pariisista käsin vaikuttavia fuusiobändejä näyttää yhdistävän se, että löydettyään paljon uutta inspiraatiota Latinalaisesta Amerikasta ja sekoiteltuaan sitä kaikkiin mahdollisiin muihin tyyleihin, he haluaisivat viedä tätä uutta latinosaundiaan takaisin Atlantin ja Karibianmeren taakse. Samaan tapaan kuin monet rapparit suuntaavat nykyään katseensa kohti Afrikkaa.

Salsamuffin, elektroninen latinorock tai hispano-underground ovat uusia trendejä, joiden tekijät eivät trendeistä piittaa. Mutta he ovat avanneet latinokiinnostuksen aiemmin pelkästään hip hopista tai reggaesta kiinnostuneille kuulijoille, ja elektronisen musiikin kummalliset salaisuudet salsan tai cumbian amatööreille: riittää, kun katsoo näiden ryhmien konserttiyleisöä. Dreadlocksit eli rastatukat heiluvat perulaisten villapipojen vieressä nahkatakkirokkareiden seurassa, kaikessa sovussa.

SERGENT GARCIA: SIN FRONTERAS Labels Virgin 810783 2, France 2001
PANICO: TELEPATHIC SONORA SaintGeorge Sony SAN 502224 2, France 2001