”Oppivathan mitä on juosta pakoon, New Yorkissakin”, totesi tuttavani ohimennen terrori-iskuja seuranneena päivänä.

Siinä tuli muutamalla sanalla laitettua asiat perspektiiviinsä. Ei tuttavani tapausta vähätellyt, vertasi vain siihen, mitä on itse nähnyt.

Kymmenen vuotta sitten Mosambikissa vielä sodittiin. Kylmän sodan perintönä alkanut sota vaati yhteensä arviolta miljoonan mosambikilaisen hengen. Sodan rahoituksessa oli suurvaltapolitiikalla sormensa pelissä, ainakin niin kauan, kun vielä oli kommunismia, jonka leviämistä vastaan taistella. Kun rahahanat ehtyivät, loppui vihdoin sotakin.

Sodasta ei Mosambikissa puhuta, muuten kuin vähän vahingossa sivulauseissa. Se on asia, joka on yhteisesti päätetty unohtaa. New Yorkin iskut ja Afganistanin pommitukset ovat kuitenkin pakottaneet ihmiset sorkkimaan yhteisesti haudattua aihetta.

Tavallisista mosambikilaisista ei hevin löydy pommitusten puolustajia. Täällä sota on koettu itse, ei television välityksellä. Yksi toisensa jälkeen toistelee, että sotaan lähteminen on järjetöntä.

Fanaatikkojakin löytyy. Vaikka valtaosa Mosambikin muslimeista onkin maltillisia, nähtiin muslimijärjestöjen organisoimassa, Afganistanin pommituksia vastustaneessa mielenosoituksessa myös talibanien ja Osama bin Ladenin kannattajia julisteineen. Jihadiakin on perätty. Lehtien yleisönosastoilla on moni todennut Yhdysvaltain saaneen, mitä ansaitsikin.

Vaikka sota onkin tabu, on uskonto Mosambikissa aihe, josta saa keskustella. Eri uskontokunnat elävät maassa rinta rinnan ilman sen suurempia hankaluuksia. Samaan perheeseenkin mahtuu hyvin niin kristittyjä kuin muslimeitakin.

Mosambikissa islam ei julista, vaan sulautuu yhdeksi maan monista uskontokunnista. Sekä kristityissä että islamilaisissa kirkkokunnissa löytyy eri suuntauksia, myös niitä jotka ovat vuosien saatossa imeneet itseensä vaikutteita paikallisista perinteisistä uskonnoista.

Ramadanin aikaan sattuvissa juhlissa on helpointa huomata, kuka tutuista onkaan muslimi. Gin & tonicin ystävä siirtyy kuukaudeksi toniciin. Viskisieppo vaihtaa kaljaan. Joku toinen tykkänään veteen. Päivän aikana ei kukaan juo eikä syö.

Muistan erään ystäväni syntymäpäivät viime ramadanin aikaan. Jumalaisen kaunis, tiukkaan navan paljastavaan paitaan pukeutunut nainen otti välillä emännän tehtävät hoitaakseen, ja täytti lisää juomaa hakevien laseja.

Jossain jutustelun lomassa kävi ilmi, että hän itse tyytyi mehuun
ramadanin takia. Baarimikkona oleminen sopi kuitenkin ramadaniin hyvin.

”Koraanikin sanoo, että jos joku valitsee itse synnin, ei ole sinun
tehtäväsi häntä korjata, vaan auttaa häntä hänen valitsemallaan tiellä”,
nainen toteaa punaviinilasia täyttäessään.

Joskus aamuyön tunteina suvaitsevaisuus kuitenkin loppuu, ainakin yhden
vieraan osalta. Lisää viiniä toivonut herra käännytetään takaisin ilman
juotavaa.

”Ainoa paha puoli tässä ramadanissa on se, kun aamulla joutuu toisen
henkeä haistelemaan”, totesi nainen kipakasti. Tyhjän lasin kanssa
poistumaan joutunut aviomies sai peräänsä vielä ukaasit siitä, kenen
vuoro huomenna olisikaan vahtia lapsia, krapula tai ei.

Se siitä naisen alistamisesta.