Sambia on ehdollistettu velallinen

LUSAKA — Lauantaina 29. syyskuuta Sambian presidentti Frederik Chiluba pitää tärkeän puheen Kitwessä, Sambian kuparivyöhykkeellä. Hänen MMD-puolueensa (Movement for Multiparty Democracy) on aloittamassa presidentinvaalikampanjaa. Vaalit – jotka järjestetään samaan aikaan parlamentti- ja kunnallisvaalien kanssa – ovat todennäköisesti marraskuussa. Chiluba ei tosin itse voi enää asettua ehdokkaaksi, koska perustuslaki kieltää sen. Tilaisuuden tarkoituksena onkin tukea MMD:n uutta presidenttiehdokasta Lewy Mwanawasaa.

Yksi Chiluban vaalipuheen pääteemoista on kehitysavunantajat. Hän syyttää heitä voimakkaasti sekaantumisesta Sambian sisäisiin asioihin. Erityisen arvostelun kohteena on avunantajien tuki kansalaisjärjestöille, joista monet käyttäytyvät Chiluban mielestä kuin oppositiopuolueet.

Chiluban viesti ei ole uusi, mutta näin vahvana sitä on harvoin kuultu. Ja kritiikki vaikuttaa vain kovenevan, mitä vahvemmiksi Chilubaan kohdistuvat korruptiosyytteet ja epäsuosio kansalaisten keskuudessa kasvavat. Edellisenä päivänä Chiluban ulkoministeri on pitänyt maassa toimiville suurlähettiläille puheen, jossa heitä on kehotettu lopettamaan suora kansalaisjärjestöjen tuki.

”En tiedä, ymmärtääkö Chiluba, kuinka vakavia seurauksia tällä saattaa olla”, jesuiittajärjestö JCTR:n (Jesuit Centre for Theological Reflection) johtaja Peter Henriot toteaa. Samalla hän kuitenkin toteaa, että avunantajien rooli Sambian kaltaisen köyhän maan demokratian kehityksessä ei ole ongelmaton.
 

Avunantajien armoilla

Sambia on yksi maailman köyhimmistä ja velkaantuneimmista maista. Arvioiden mukaan yli 80 prosenttia maan kansalaisista elää köyhyydessä. Maan vararikon partaalla olevaa julkisen talouden tilaa kuvastaa hyvin, että 53 prosenttia tämän vuoden valtion budjetista katetaan kehitysyhteistyövaroin.

Avunantajien vaikutus maan poliittisen kehitykseen on suuri ja sitä vahvistaa kehitysyhteistyöhon liittyvä laaja poliittisten ja taloudellisten ehtojen asettaminen. Onko lisääntynyt ehdollistaminen johtanut siihen, että Sambian hallitus on lopulta enemmän vastuullinen rahoittajilleen kuin kansalaisilleen? Peter Henriotin mukaan kysymystä voi lähestyä kahdesta näkökulmasta. Toisaalta avunantajilla on oikeus asettaa verorahojensa käytölle ehtoja, mutta Sambian ei ole pakko niitä hyväksyä. Toisaalta avun laaja ehdollistaminen Sambian kaltaiselle taloudellisesti ja poliittisesti heikolle maalle voi pitkällä aikavälillä heikentää demokratian tilaa. Henriot toteaa, että käytännössä Sambialla on hyvin vähän mahdollisuuksia kieltäytyä sille asetetuista ehdoista, koska maa tarvitsee kipeästi apurahaa. Kansallisen politiikan tila ei jää suureksi.

Lisää rahaa koulutukseen

Sambia hyväksyttiin Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston HIPC (Hea-vily indebted Poor Countries) -velanvähennysohjelmaan joulukuussa 2000. Ehtona velkataakan pienentämiselle on monien hyvinkin yksityiskohtaisten ehtojen toteutus. Esimerkiksi koulutuksen osuutta budjetista on nostettava 18,5 prosentista 20,5 prosenttiin, ja maaseutuopettajien peruspalkkaa on korotettava. Nämä ehdot ovat Henriotin mielestä sisällöllisesti hyviä, mutta kukaan Sambian hallituksessa ei reagoinut kun JCTR esitti samaa.

Henriot korostaa, että hallituksen koulutuspanostukset eivät ole syntyneet esimerkiksi opettajien ammattiyhdistysliikkeen tai vanhempainyhdistysten vaatimusten, vaan kansainvälisten rahoituslaitosten määräyksen seurauksena. ”Siksi hyvätkin yksityiskohtaiset politiikalle asetettavat ehdot saattavat pitkällä aikavälillä heikentää demokratian kehittymistä. Ne eivät vahvista ja tue kansalaisten poliittista vaikuttamista”, Henriot jatkaa.

Myös kehitysyhteistyön keskeisimmät sisällölliset ehdot ovat olleet laajan arvostelun kohteena. Niistä tärkein on ollut Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ajamien talouden rakennesopeutus-ohjelmien toteuttaminen. ”En usko että ne ovat olleet hyödyksi Sambian kansalle. Ne eivät ole vähentäneet köyhyyttä”, Henriot korostaa. ”Mielestäni avunantajien pitäisi asettaa vain yksi ulkoinen ehto avulleen: kansalaisten kuuleminen ja poliittisten vaikutusmahdollisuuksien takaaminen. Me olemme esimerkiksi vaatineet, että Sambialle ei pitäisi myöntää ulkomaanvelkojen mitätöintiä, ellei Sambian hallitus pidä huolta, että on olemassa mekanismi, jonka avulla maan hallitus, parlamentti ja kansalaisjärjestöjen edustajat voivat yhdessä valvoa, miten vapautuneita julkisia varoja käytetään”, Henriot toteaa.

Askel oikeaan suuntaan

Peter Henriotin mielestä avunantajien uusin keksintö, köyhyyden vähentämiseen tähtäävä PRSP (Poverty Reduction Strategy Paper) -ohjelma on askel oikeaan suuntaan. Lähes kaikki avunantajamaat sekä Maailmanpankki ja IMF kytkevät apunsa Sambialle PRSP-ohjelman valmistamiseen. PRSP:n tarkoituksena on olla kansallinen kehitysohjelma, joka pohjaa laajaan kansalaisyhteiskunnan panokseen.

”Mutta valmis PRSP-ohjelma ei saisi olla ehtona HIPC-ohjelman mukaiseen velanhelpotukseen tai muun kehitysyhteistyön maksatukseen. Sambiassa tämä linkki on heikentänyt PRSP-valmisteluprosessin laatua, koska Sambian hallituksella on ollut kiire saada ohjelma valmiiksi Maailmanpankin ja IMF:n asettamaan määräaikaan mennessä. Yhteisesti sovittujen periaatteiden tulisi ohjata kansalaisten kuulemista – ei niinkään rahoituskytkösten”, Henriot toteaa.

Henriot kertoo aikataulupaineen vaikuttaneen esimerkiksi tapaan, jolla PRSP:tä on laadittu. Hallituksen PRSP-ohjelmakeskustelua käytiin 10 työryhmässä, joiden käsittelemiin aiheisiin kansalaisjärjestöt olisivat halunneet vaikuttaa. Yksikään työryhmä ei esimerkiksi käsitellyt työllisyyttä. Esittämilleen muutosehdotuksille kansalaisjärjestöt saivat hallituksen PRSP-virkamiehiltä kuitenkin vastauksen: ”Emme voi muuttaa työryhmärakennetta, olemme jo jäljessä aikataulusta.”

Kehitysyhteistyöllä

Peter Henriot on kuitenkin myös sitä mieltä, että oikein suunnatulla kehitysyhteistyöllä voi vahvistaa demokraattista kehitystä Sambiassa. Hän mainitsee erityisesti kolme kohdetta: tuki keskeisille hallitusinstituutioille, kansalaisjärjestöille ja koulutukselle. ”Olisi tärkeää, että avoimuutta ja demokraattista vastuuta edistävät hallitustahot – kuten korruption vastainen komissio ja vaalikomissio – olisivat vahvoja ja saisivat riittävästi tukea, myös avunantajilta. Mutta ongelmana on, että Sambian nykyinen hallitus ei halua nähdä näitä instituutioita vahvoina. Jos poliittista tahtoa olisi, niin tilanne olisi varmasti toisenlainen,” Henriot kertoo.

Esimerkkinä poliittisen tahdon myönteisistä seurauksista hän mainitsee Sambian veroviranomaisten uuden tehokkuuden. Sambian hallituksen verokertymä on kasvanut. Tämä on saavutettu muun muassa työntekijöiden palkkoja korottamalla. ”Hallitus ei myöskään näytä uskovan, että kansalaisjärjestöjen, erityisesti sellaisten, jotka tekevät poliittista vaikuttamistyötä, pitäisi saada tukea avunantajilta”, Henriot toteaa. Hänen mukaansa kehitysmaissa, joissa demokratian pelisääntöjä kunnioitetaan, avunantajien ja hallituksen väliset jännitteet ja erimielisyydet pitäisi pystyä ratkaisemaan normaaleilla neuvotteluilla.

Sambiassa maan poliittinen kriisi näyttää kuitenkin johtavan yhä vakavampaan yhteentörmäykseen avunantajien ja hallituksen välillä. Loppuvuoden vaalit näyttävät, mihin suuntaan maa ajautuu. Voi vain toivoa, että Sambian hallitus ja avunantajat pitäisivät maan kansalaisten tarpeet etusijalla, kun ne miettivät tulevia ratkaisujaan.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!