Lääkäri Pekka Nokso-Koivisto ei tarjoa helppoja selityksiä. Kouliintuneen kehitystyöntekijän mielestä Tansania on postmoderni maa, kulttuuriltaan yhdenmukainen Suomi taas kaukana siitä. Eikä hän ole ollenkaan varma, kumpi on pahempi terveysongelma, Tansanian hiv vai suomalainen ahdinko.

Nokso ehdottaa hivin hillitsemiseksi tutkimusta sukupuolikulttuurista Tansaniassa. ”Suomi voisi harkita projektia, sillä tutkimusta tarvitaan.” (Kuva: Tulikukka de Fresnes)

”Postmoderni… posst-moderrr-ni”, lääkäri Pekka Nokso-Koivisto maistelee parvekkeellaan sanaa, jonka hän on juuri todennut kuvaavan hyvin Tansanian yhteiskuntaa. Alakerrassa hulisee baari ja Dar es Salaamin katuvilinä. Niiden tunnelma ulottuu parvekkeelle ja asuntoon asti.
    
Nokso on töissä työterveyshuollon johtajana Dar es Salaamissa. Hän on suunnitellut Tanzania Occupational Healthin (TOH) parivuotisen terveydenhuoltohankkeen, jota rahoittavat Tampereen kehitysmaakauppa ja Tampereen työterveyslääkärit. Tansaniassa hän on ollut töissä vuodesta 1985 alkaen lähes vuosittain, vuoroin lyhyempiä ja pidempiä aikoja kerrallaan. Suomessa Noksoa odottaa lääkärin virka ja lääketieteen väitöskirja, joka on väittelytilaisuutta vailla valmis.

”Tansaniassa on kaikkea: erilaisia ihmisiä, yhteiskuntaluokkia, kieliä, kulttuureja. Tansania, ja Dar es Salaam erityisesti, on sirpaloitunut ja pienistä alakulttuureista muodostunut – postmoderni yhteisö!” Nokso selittää.

Selitys on tarpeen, sillä harvalle kai tulee Tansaniasta puhuttaessa ensimmäisenä postmoderni mieleen. Kehitystyöntekijän suusta muotoilu on vielä yllättävämpi. Kehittäjänhän kuuluisi ajatella pikemminkin päinvastoin: moderni vallitsee kaukana länsimaissa ja postmoderni, jos mahdollista, vielä kauempana. Eikö kehitystyö postmodernissa maassa ole ihan turhaa?

Addiktiosta energiaa

Ainakaan Nokson itsensä mielestä hän ei ole Tansaniassa turhaan. Kehitystyökriittisen 2000-luvun kenttätyöläiseksi hänestä löytyy huomattavaa hengen paloa ja aitoa kiinnostusta työympäristöönsä. Mies jopa rohkeni muuttaa pois Onnelasta, KYO:n virallisesta suomalaisyhteisöstä, johon Tansaniaan tulijat yleensä juuttuvat asumaan.

”Ennakkoluulottomuus on kehitystyöntekijän tärkein ominaisuus. Vain ennakkoluuloton voi löytää tansanialaisen sielun”, Nokso perustelee tapaansa olla ulkomailla.

Vuokra-asunnossa on tinga-tinga -taidetta ja eebenpuuveistoksia; ulkosuomalaiskotien klassikot eli jäkälä- ja puolukkajulisteet loistavat poissaolollaan. Kodissa ei ole myöskään muureja, portinvartijoita tai uima-allasta, eivätkä kaikki vesihanatkaan toimi, mutta niillä ei olekaan mitään tekemistä tansanialaisen sielun kanssa.

”Tämähän on luksusta edelliseen työsuhdeasuntooni verrattuna: Tansanian rautateiden työterveyslääkärinä asuin junanvaunussa”, Nokso myhäilee samalla kun alkaa esitellä kollegojaan ja paikkoja Tanzania Occupational Healthissa.

”Olen addiktoitunut näihin projekteihin”, hän muotoilee.

Sairaala virkosi parissa vuodessa

Tanzania Occupational Healthia voisi sanoa minkä tahansa mittapuun mukaan ihmeelliseksi sairaalaksi. Nokso aukoo osastojen ovia; suurin osa huoneista on valoisia ja viihtyisiä eikä epäviihtyisissäkään mitään muuta vikaa näy. Tubiklinikka on tartuntavaaran takia ulkona. Potilasjonoja ei ole, sillä päivittäin TOH:n klinikoilla käy vain noin 150 asiakasta ja työntekijöitä on satakunta. Poliklinikalla kävijöiden lisäksi työntekijöitä työllistävät sairaalapotilaat, leikkaukset ja kurssien järjestäminen.

60-luvulla perustettu ja silloin hieman nuupahtanut sairaala rullaa nyt niin, että se saa 90 prosenttia rahoituksestaan omasta toiminnasta – eivätkä poliklinikkamaksut silti ole kiskurimaisia. Lisää rahaa tulee TOH:n järjestämistä ensiapu- ja työterveyskursseista. Tampereen Pitkäniemen sairaalasta on saatu hienot sängyt, Tampereen keskussairaala lahjoitti ultraäänilaitteet.

Hanke jatkuu kesän jälkeen, kun jatkorahoitus järjestyy. Sillä aikaa Tansania-addiktin pitävät kiireisenä vakuutus- ja työterveyslääkärin työt sekä toukokuun väitöstilaisuuteen valmistautuminen.

”En ole Tansania-addikti, vaan sen paikan addikti, missä kulloinkin elän”, Nokso korjaa.

Freud ei ole sotkenut päitä

Voisi olettaa, että Nokson uudet tekemiset liittyvät jotenkin hiviin. Hiv on hänelle iso juttu, eikä ihme. Kun työpaikalla kuolee päivittäin ihmisiä aidsiin, taudin vakavuuden tajuaa kouriintuntuvasti. Sillä on myös vakavia yhteiskunnallisia lieveilmiöitä. Virus tarttuu rikkaisiin ja köyhiin, mutta vain ökyrikkailla on mahdollisuus saada sairauteensa hoitoa, koska yhden kuukauden lääkekuuri maksaa tuhat dollaria. Nokso mainitsee, että moni varastaa tai tekee petoksia hiv-lääkkeitä saadakseen. ”Se on väärin, mutta anteeksiannettavaa, kun kyseessä on oma henki”, hän pui.

Hiv leviää kovaa vauhtia, mutta Nokso ei moralisoi. Hän tyytyy kehittelemään teoriaa siitä, miksi hiviä on niin paljon siellä missä sitä on.

”Tansaniassa Freud ei ole päässyt sotkemaan ihmisten välisiä kuvioita. Tansanialaiset keskittyvät ihmissuhteissa käsillä olevaan hetkeen toisin kuin suomalaiset, jotka murehtivat kaikesta varmuuden vuoksi etukäteen.” Nokso ei osaa vastata, kumpi olisi pienempi paha: se että hiv leviää nykyiseen tahtiin vai se että joku valistaja sälyttäisi tansanialaisten taakaksi suomalaisten estyneen elämänasenteen.

”Ehkä joku tutkija tekee täällä joskus ’haavio-mannilat’ ja pääsee ongelman ytimeen. Seksuaalisuutta ja irrallisten sukupuolisuhteiden kulttuuria pitää tutkia, Suomi voisikin harkita projektia!”