Utelias ranskalainen muusikko lähti tutkimusmatkalle Kuubaan ja näki saarivaltion todelliset kasvot.
”Uskon, että Castrokin on hyvin ylpeä muusikoistaan”, sanoo ranskalainen Cyrius Martinez.
Cyrius Martinezin tuore albumi Le sang des roses eli Ruusujen veri poikkeaa viime aikojen lattarimusiikin julkaisuista. Kuubassa tehty ja New Yorkissa miksattu levy vie kuulijansa hikisen salsabiitin sijasta sensuelliin ja runolliseen Kuubaan ikivanhan trubaduuriperinteen lähteille. Ruusujen veri yhdistää latinorytmejä ranskan kieleen ja Cyriuksen korkeaan farinellimaiseen ääneen.
Martinez syntyi Algerian Oranissa, kasvoi Pariisissa ja löysi itsensä sekä musikaaliset tavoitteensa pitkän hapuilun jälkeen Kuubasta. Kirkkokuorojen pikkukanttorina uransa aloitellut Cyrius tiesi jo nuorena poikana, että laulu miehen tiellä pitää. Kirkonmenojen lomassa hän hankkikin klassisen musiikin koulutuksen.
Äänenmurros pisti nuoren miehen miettimään, josko kuorolaulu sittenkään on hänen juttunsa. Siitä alkoi vuosien etsiskely, joka vei Cyriuksen kokeilemaan rokkibändejä, teatteri- ja tanssiproduktioita, elokuvalaulua ja sirkusmusiikkia. Uusien saundien perässä mies päätyi ensimmäisen kerran Kuubaan vuonna 1996, eikä saari enää jättänyt häntä rauhaan.
Cyrius ei ihastunut kuubalaisessa musiikissa niinkään sen tanssittavaan puoleen. Hänellä oli tunne, että tunnelma, rytmiikka ja tempo ovat ranskan kieltä ja kuubalaista musiikkia yhdistäviä piirteitä. Vanha trova-trubaduuriperinne sisälsi paljon mielenkiintoisia elementtejä: siitä löytyi akustinen, vetelehtivä kitara, fadon tai bluesin kaltainen nostalgia ja runolliset tekstit.
Cyriuksen mielenkiinto heräsi, ja parin kuukauden Kuuban-reissusta muodostuikin kahden vuoden pituinen opintomatka saarivaltion musiikin ytimeen.
Boheemi Santiago
Cyrius muistelee Kuuban-seikkailunsa alkuvaiheita: ”Halusin tosiaan aloittaa ihan nollapisteestä, kaukana kotoa, kuin joku tutkimusmatkailija. Minulla oli yksi ainoa tutun tutun antama osoite taskussani saapuessani itärannikolla sijaitsevaan Santiagoon, trova-perinteen kehtoon. En siis tuntenut paikan päällä ketään, mutta se ei muodostunut ongelmaksi.”
”Saavuttuani perille en voinut kuin ihastua kaupungin letkeään menoon ja ystävälliseen vastaanottoon. Kansa elää ulkona kadulla, ja kaikki luonnollisesti tuntevat toisensa. Niinpä vieras tutustuu ihmisiin näkemättä yhtään vaivaa. Ja koska musiikki on osa kaikkien jokapäiväistä elämää, löysin itseni hyvin nopeasti myös tres-kitaran oppitunneilta, vanhojen trubaduurilaulajien seurasta ja orkesterien treeneistä.”
Cyrius ei aikonut mennä Kuubaan levyä tekemään, vaan hän syventyi saaren eri musiikkityyleihin ja kehitteli niistä omia versioita. Tarkoituksena oli yhdistellä kuubalaisia tempoja paitsi ranskankielisiin teksteihin myös uusiin soittimiin. Silloin vielä maailmalla tuntematon Compay Segundo ja muut ikämiehet seurasivat kummeksuen Cyriuksen fuusiotemppuja, mutta kuubalaiseen tapaan muusikkopiirit antoivat auliisti uteliaalle ja uutteralle ranskalaishepulle kaiken tämän toivoman tiedon ja avun.
Pian Cyrius löysikin itsensä levyttämästä ensialbumiaan La bandaa, joka oli miehen ensimmäinen kokeilu la vieja trova -laulelmaperinteen ja danzonin rytmien kanssa. Levy vei ranskalaismiehen santiagolaisiin paikallisradioihin, ja kontaktit laajenivat entisestään.
”Tutustuin myös kahteen mukavaan mieheen, jotka ovat kotoisin Suomesta ja silti kuubalaisen perinteen asiantuntijoita ja hyvin arvostettuja ammattilaisia! Tero Toivasesta ja Pete Lomanista tuli heistäkin hyviä ystäviäni, ja yhteistyö muiden muukalaisten kanssa oli tietenkin hieno juttu”, Cyrius hymyilee.
Santiagon la vieja trova -perinteen romanttisuus ja nostalgisuus pureutuivat lopulta Cyriukseen niin tiukasti, että hänen alkoi olla vaikea päästä siitä lainkaan irti. Oli siis aika vaihtaa maisemaa ja suunnistaa Havannaan pääkaupungin kuvioihin.
Taistelu sensuuria vastaan
Heti Havannaan saapuessaan Cyrius joutui toteamaan, että meno oli toinen kuin itärannikon Santiagossa. Jo suuren kokonsakin takia Havanna toimi eri tavalla kuin pikkukaupungit. Muusikkojen työtä ja levyjen julkaisua valvoivat impresat, eräänlaiset toimistot, jotka kuitenkin antoivat Cyriuksen tonkia ja tutustua.
Cyriuksen oli ensin vaikea tottua vallanpitäjien harjoittamaan valvontapolitiikkaan ja suoraan sensuuriin, jotka tuntuivat pääkaupungissa konkreettisesti. ”Oltuani saarella jo pitempään minua ei enää huvittanut juhliminen. Kun näkee Kuuban taloudellisen ahdingon, joka vaikuttaa myös turismiin ja kulttuuriin puhumattakaan kansalaisten jokapäiväisestä elämästä, ei voi muuta kuin hiljentyä miettimään koko touhua ja yrittää ymmärtää asioiden taustoja.”
”Kuuban todellisista kasvoista ei maailmalla puhuta tarpeeksi, eivätkä kliseet ainakaan auta maan asukkaiden tilannetta. Kuinka siis ilmaista kaikkia niitä paikan päällä koettuja tunteita? Kaiken näkemäni jälkeen en ikinä ainakaan olisi voinut lähteä vääntämään riehakkaita tanssikappaleita. Muutenkin tunsin monien asenteideni muuttuneen.”