”Kaikki maallinen on katoavaista, ja minäkin olen vain baobab-puu, jolla on juuret tiukasti maassa ja oksat korkealla ilmassa”, sanoo kamerunilainen Wes Madiko, jonka kolmen vuoden takainen ensilevy möi yli 4 miljoonaa kappaletta. Kohu ja maailmanmaine eivät häntä hätkähdytä, sillä esi-isiltä peritty elämänasenne pitää pään kylmänä.

Tavatessani kultaisiin aurinkolaseihin ja värikkääseen afrikkalaiseen asuun pukeutuneen Wesin pariisilaisen levy-yhtiön moderneissa tiloissa tuntuu kuin kaksi toisistaan täysin poikkeavaa maailmaa kohtaisivat. Wesin massiivinen olemus herättää kunnioitusta ja miehen lempeät silmät sympatiaa.

Sademetsien noitatohtori ja bafounien prinssi.

Kun hän alkaa puhua esi-isien noitarohdoista näpelöiden samalla ikivanhaa sanzaa, olemme todella kaukana Pariisin pölyistä. Wes ei todellakaan ole tavallinen afropoppari, josta yhden levyn kautta kehkeytyi maailmalla ylistetty supertähti.

Mutta palataanpa ajassa hieman taaksepäin. Muistatteko muutaman vuoden takaisen kesähitin Alane, jota tanssittiin kaikkialla maailmassa, tai sensuellin balladin Awa Awa, joka valittiin parhaaksi sävellykseksi aina Suomen Levyraadissa asti?

Alane kuului viime vuosikymmenen lambada- ja soca dance -tuotteiden sarjaan, joka lähti liikkeelle ranskalaisen tv-kanavan tarkoin laskelmoidusta markkinointikampanjasta. Useimmat näistä globaaleista kesähiteistä painuivat kuitenkin unholaan viimeistään syksyn saadessa, vieden useimmiten tekijänsäkin mukanaan.

Toisin kävi kuitenkin Wesille, joka syntyi baobab-puun alla Mouataban kylässä, Kamerunin sademetsäalueella 36 vuotta sitten. Wesin tausta, lapsuus ja myöhemmät vaiheet ovat täynnä mystiikkaa ja yllättäviä käänteitä. Mies on kuin suoraan afrikkalaisesta tarusta, jonka keskeistä roolia näyttelee isoisältä peritty sanza-sormipiano, Wesin tietopankki.

Sielujen tohtorointia

Wesistä piti tulla kaikkea muuta kuin hittitehtailija eurooppalaisille musiikkimarkkinoille. Isä halusi poikansa kunnolliselle opintielle, ja Wes aloittikin tilinpitäjän opinnot, tosin vailla vakaumusta. Musiikki oli kuitenkin oleellisesti läsnä Wesin elämässä alusta alkaen, sillä animistitohtori-isoisä suoritti henkiparannusriittejään metsän uumenissa erityisesti laulujen ja musiikin avulla.

Wes lintsasi kyläkoulusta aina kun vain voi mennäkseen isoisän kanssa metsään tutkimaan muurahaisten ja liskojen käyttäytymistä, poimimaan parantavia yrttejä ja osallistumaan riitteihin, joihin isoisä poikasenkin initioi. Näihin riitteihin kuului keskeisesti isoisän sanza, johon Wesin omien sanojen mukaan on imeytynyt vuosisatojen takaisten esi-isien vibraatiot.

Vaikka Wes lopulta valitsikin musiikin tien vastoin isän toiveita, ei hänestä kuitenkaan tullut turmeltunutta hulttiopoikaa ja muusikonplanttua. Wesin enteeksi koitunut nimi tarkoittaa bafounin kielellä ”esi-isien maan juuria”, ja juuri bafounien perintö kaikissa muodoissaan putkahtaa jatkuvasti esiin Wesin puheissa ja työssä.

Wesin ansiosta maailma on tutustunut lähes sukupuuttoon kuolleen, bantuheimoihin kuuluvan bafounin kansaan ja piskuiseen Mouataban kyläänkin, ja Wesin tiedot henkiparannusriiteistä psyykkisten sairauksien hoitamisessa ovat valaisseet myös erään ranskalaisen alan terapeutin lopputyötä.

Wes kertoo itseään kutsuttavan ”sielutohtoriksi”, sillä hän on osallistunut paljon kotikylänsä psyykkisistä ongelmista kärsivien hoitamiseen musiikin avulla. Mutta ei Wes pelkkä noitatohtori, perinteenvaalija ja muusikkokaan ole.

Prinssiyttä

Vaikka Wes syntyikin keskellä sademetsää puun alla, hän on bafounien kuninkaan sukua suoraan alenevassa polvessa. Wesin isän kuoltua vuonna 1990 prinssin arvo ja titteli olisi kuulunut hänelle perheen vanhimpana poikana. Wes analysoi silloista elämäntilannettaan:

”En halunnut tätä prinssin asemaa isäni kuoltua, koska asuin jo Euroopassa ja ammattini sekä sen tuoma julkisuus piti minut liikaa kiinni Euroopassa ja poissa Kamerunista. Mutta asiat loksahtivat lopulta paikoilleen omaa tahtiaan, ja viime vuonna minut julistettiin Mouataban prinssiksi, jonka kautta paitsi kamerunilaiset, myös muu maailma pääsi vihille pienen paikkakuntamme olemassaolosta ja sijainnista.”

”Uuden vastuuni myötä olen alkanut toden teolla huolehtia Mouatabasta rakennuttamalla sinne esimerkiksi teitä ja rakennuksia. Olen nykytilanteeseen hyvin tyytyväinen, sillä kansamme lähes kuoli sukupuuttoon ensimmäisen kerran jo vuonna 1960 Kamerunin itsenäisyystaistelujen aikana, jolloin bafounit ajettiin kylästään pois kaupunkeihin ja muille seuduille”, prinssi kertoo.

”Mouataba on nyt kaikin puolin virkoamassa. Samaa ei sen sijaan voi sanoa monista muista pienistä bantukansoista, jotka ovat kertakaikkiaan häviämässä maailmankartalta sotien, selkkausten ja maaltapaon seurauksena.”

Sosiaalityötä ja tähteyttä

Kunnianarvoisa Mouataban prinssi Wes Madiko on elänyt Ranskassa jo yli 10 vuotta. Mies asettui Lillen kaupunkiin, jossa hän perusti senegalilaisen muusikon Benjamin Valfroyn kanssa yhtyeen nimeltään Fakol. Yhtyeen menestys oli kuitenkin vielä vaatimatonta ja Wes täytti allakkansa tehden samalla sosiaalityötä.

Wes kierteli paikallisissa kouluissa, kesäleireillä ja vanhainkodeissa kertomassa afrikkalaisia taruja jakaen samalla esi-isiensä tietoa eläinten käyttäytymisestä ja metsien tärkeydestä kosmoksen tasapainossa.

Fakol-yhtyeen aikaiset demonauhat joutuivat sitten sattumalta Deep Forest -yhtyeen Michel Sanchezin korviin, joka ihastui ikihyviksi Wesin erikoiseen ääneen.

Miesten ensitapaamisesta lähti liikkeelle ystävyys, joka oli käänteentekevä Wesin uralle. Wesistä tuli Deep Forestin maailmankiertueiden afrikkalainen tähti, ja miehen vuonna 1997 ilmestynyt ensilevy Welenga oli sekin Sanchezin seurassa tehty teos. Welengan astronomisten myyntilukujen turvin Wes sai tilaisuuden kertoa maailman kaikissa medioissa lempiaiheistaan: pienten kamerunilaisten kansojen henkisestä perinnöstä ja musiikin parantavasta voimasta.
Julkisuus ja loputon matkustelu alkoi kuitenkin ottaa Mouataban noitatohtorin voimille. Wes vetäytyi täysin uupuneena julkisuudesta sivuun ja lähti kolmeksi kuukaudeksi kotiseuduille hengittämään sademetsien raikkautta.

Jalkapallon maailmanmestaruuskisojen kokooma-albumille pyydetyn futis-aiheisen kappaleen Wes pyynnöstä kuitenkin väsäsi ja osallistui myös Leijonakuningas 2 -elokuvan sävellysten tekoon. Mutta sitten olikin jo korkea aika häipyä kokonaan pois kuvioista ja aloittaa uuden albumin teko.

”Uuden albumin luominen oli kyllä aluksi kaikin puolin vaikeaa, kun edellinen mokoma oli niin valtava menestys. Mietin silloin, miten ihmeessä yltää samaan ja vastata odotuksiin?” Wes muistelee juuri ilmestyneen kakkosalbuminsa alkuvaiheita. Voimat alkoivat kuitenkin virrata ja inspiraatio irrota vanhasta kumppanista, joka oli ja on yhä se isoisän yli satavuotias sormipiano.

Kaiken katoavaisuudesta

Eikö Wesiä yhtään hirvittänyt lähteä uudestaan mukaan siihen samaan hässäkkään, joka pyörii levynjulkaisun ympärillä? Tiedossa oli taas satoja haastatteluja, show case -tilaisuuksia ja muuta hälinää? Vai toimiko ensilevyn menestys kannustimena, tekihän Welenga Wesistä kaikkien aikojen ensimmäisen afrikkalaisen artistin, joka myy yli neljän miljoonan kappaleen edestä levyjä?

”Kuule, maine ja mammona ovat katoavaista”, Wes vastaa pontevasti. ”Se että olen ehkä ensimmäinen afrikkalainen timanttilevyartisti ei pahemmin hetkauta, olen nimittäin saanut sellaisen kasvatuksen, joka pitää aika lailla loitolla materiasta ja diivailusta. Kun länsimaiseen levypromootiorumbaan on ensimmäisen kerran joutunut mukaan, niin toinen menee jo rutiinilla… Minä tiedän vallan hyvin että tämä kaikki kestää aikansa, ja sitten ihmiset alkavat puhua jostain muusta.”

”Mutta on tietenkin mukavaa, että menestykseni kautta Afrikastakin puhutaan kerrankin muussakin yhteydessä kuin sotien ja nälänhädän otsikoiden alla”, hän lisää.

Jos sielutohtorimme suostuukin sävyisästi kaikkiin pyydettyihin haastatteluihin ja muuhun pr-työhon, niin varsinaisen tyydytyksensä Wes saa ikivanhojen perinnemelodioidensa muuttamisesta ajan hengen mukaisiksi. Wes kertoo käyttävänsä tarkoituksella viimeistä huutoa olevia instrumentteja ja tietokoneita, joiden kautta hän uskoo voivansa tavoittaa paljon suuremman yleisön.

Wes tähdentää, että musiikilla ON terapeuttinen vaikutus ihmisiin, hän on itse nähnyt ja kokenut kuinka vokaalisen musiikin avulla on parannettu sairaita ihmisiä, loistavin tuloksin. Ja sillä esi-isien perinnöllä on paljon annettavaa länsimaidenkin luonnon tasapainosta vieraantuneille ihmisille.

Ihmiskunnan muistista

Welenga-albumin nimi tarkoitti ”universaalia omaatuntoa”. Nyt uunituore teos Sinami puolestaan puuttuu ihmiskunnan muistiin. Muisti edustaa Wesille jo lapsena opittuja tärkeitä arvoja. Uuden albumin kanteen valittu elävä elefantti ei sekään ole pelkästään dekoratiivinen kikka:

”Animististen esi-isieni aikaan elefantit olivat bantujen jumalia. Ne edustivat muistia ja viisautta, ja monet bafounien riiteistä tehtiin nimenomaan elefanttien kanssa, minkä seurauksena näiden eläinten ja kansani välille syntyi aivan erikoinen yhteys”, hän valaisee.

”Mutta levyni päämäärä ei ole puhua vain elefanttien muistista ja rauhantahtoisuudesta. Sinami-albumi haluaa muistuttaa ihmiskuntaa menneiden aikojen virheistä, jotta ne eivät toistuisi. Afrikasta ryöstettyjen orjien aikakausi, antisemitismi ja vaikkapa Martin Luther Kingin elämäntyö ovat asioita, jotka eivät saa unohtua”.

”Sinkuksi lohkaistu Keli Maye -kappale kutsuu ihmisiä rakastamaan toisiaan ja työskentelemään tasa-arvoisuuden puolesta — ja tekemään myös rauhan menneisyyden häpeätahrojen kanssa. Muisti on kaiken kehityksen perusta”, Wes saarnaa omaan lempeään tapaansa.

Sinami on tehty aivan uuden porukan kanssa. Mukana on taas Wesin vanha aisapari Benjamin Valfroy sekä Lontoosta värvätyt ammattilaiset ja uudet tuttavuudet Brian Rawlings ja Gary Miller. Wesin omaleimaiset melodiat on nyt puettu entistäkin modernimpiin ja teknisempiin vaatteisiin, mutta dance-biitin pohjalla värisevät afrikkalaiset saundit.

Wes on uskollinen itselleen ja omalle tyylilleen: Eivät ne esi-isien vibraatiot sieltä mihinkään katoa, jos ne toteutetaankin tietokoneen avulla. Wes hymyilee ajatellessaan uravalintojaan, onhan hän saanut todistettua isävainaallekin, että muusikonkin ammatissa voi saada konkreettista hyvää aikaan, lieventää ahdistuneiden stressiä ja jopa pitää perinteitä hengissä.

Ennen kuin eroamme, saan luvan koskettaa Wesin kuuluisaa sanzaa. Vaikka se ei nyt oikein miltään tuntunutkaan, niin ehkäpä esi-isien ja sielutohtorien hyvät vibraatiot voivat silti tarttua suomalaiseenkin, tuottaa onnea ja viisautta…