Virtuaalitodellisuuteen Mosambikissa matkaa vielä harva.

Maailman kabineteissa on päätetty, että kehitysmaatkin on muistettava ottaa mukaan matkalle kohti globaalia tietoyhteiskuntaa. Maailmanpankin johtaja James Wolfensohn maalaili helmikuisessa YK:n kehitysjärjestön UNCTAD:in konferenssissa kuvaa ihannemaailmasta, jossa jokaiseen kylään ja kolkkaan on saatu internet.

Mosambikin hallituskin on herännyt informaatioteknologian tärkeyteen, ja tehnyt maalle informaatiopolitiikan – ja sitä koskevat verkkosivut. Surffaajan matka tyssää kuitenkin jo etusivulle, sillä linkkien takaa löytyvät sivut ovat tyhjää täynnä. Puhelimitsekaan ei tietoa saa, sillä joko linjat ovat poikki tai sihteeri kahvilla. Viikkotolkulla.

Uuden teknologian huumassa tuntuu välillä unohtuvan se, ettei uutta uljasta maailmaa käy ilmaan rakentaminen. Vanhaa teknologiaakin tarvitaan pohjalle, ainakin puhelin- ja sähköverkon verran. Eikä olisi hullumpaa sekään, jos ihmiset osaisivat lukea. Ja pysyisivät vielä hengissä.

Monta maailmaa yhdessä

Mosambikissa mahtuu samaan maahan kaksi maailmaa: uusi ja vanha, pääkaupunki ja muu maa. Maputon kaduilla ääntelevät kilpaa kännykät ja rakennennustyömaiden koneet – kaupunki kasvaa vauhdilla, ja vauras luokka vauraustuu. Internet-operaattoreitakin on jo kymmenkunta.

Maputon keskustan todellisuus on lähempänä Helsinkiä kuin kymmenen kilometrin päästä kaatopaikan kupeesta löytyvää hökkelikylää. Pääkaupungin ja muun maan elintasokuilu on jyrkkä.

Mosambikilaisista vain kuudella prosentilla on kotonaan sähköt – silloin kun linjat toimivat. Viime kuukausien näkyvin mainoskampanja on ollut valtiollisen sähkölaitoksen kampanja sähkökaapeleiden varkauksia vastaan.

Maputossa internet on jo arkipäivää, mutta pääkaupungin ulkopuolelle se vasta tekee tuloaan. Kaksi kanadalaisten rahoittamaa keskusta tekee tietotekniikkaa tunnetuksi Maputon ulkopuolellakin, Manichassa ja Namaachassa. Ensimmäiset ”telecentrot” juhlivat yksivuotispäiviään elokuussa.

Manhica on pieni kaupunki tunnin matkan päässä pääkaupungista, pohjoiseen vievän valtatien varrella. Namaachaan ajaa Maputosta niin ikään tunnin, mutta sitä toista valtatietä pitkin. Kovin pitkälle suuren maan syövereihin ei internetin ilosanomaa siis ole päästy viemään, sillä telecentroa on turha rakentaa ilman kohtuullisesti toimivia sähkö- ja puhelinlinjoja.

Käyttömaksu rajaa asiakkaat

Manhican telecentro löytyy valtatien tuntumasta, palmujen katveesta. Kirkkaan keltaisessa piharakennuksessa on neljä nettiyhteyksin varustettua tietokonetta. Keskuksessa on myös TV ja videot. Ainakin yksi videokasettikin löytyy – saksalaista pornoa, mikäli etikettiin on uskominen.

”Koneet ovat varattuina koko aukioloajan”, kertoo centrossa työskentelevä Claudio Matusse.

”Alussa koneiden käyttäminen oli ilmaista, mutta se ei toiminut. Koneet olivat jatkuvasti varattuja, ja ensiksi paikalle ehtineet pitivät koko muun joukon odottamassa.”

Koneen käyttömaksu on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi säännöstellä yksittäisten käyttäjien koneella viettämää aikaa. Samalla saadaan telecentrolle tuloja, muuten keskus joutuisi toimimaan täysin lahjarahan varassa.

Telecentron perustamiseen ei Mosambikissa riitä se, että koneet kannetaan sisään ja kytketään verkkoon. Sähkökatkot ja -piikit laittavat elektroniset laitteet koville, ja virrantasaajista huolimatta koneiden käyttökunnossa pitäminen vaatii jatkuvaa huoltoa.

Virtuaalimaailma maksaa liikaa

Telecentrossa järjestetään koulutusta tietokoneiden käytössä. Suosituimpia ovat ne kurssit, joista on etua työpaikan haussa. Keskuksessa järjestettävät kurssit ovat Matussen mukaan kaikki täynnä, ja kursseille haluava saa varautua kuukausien jonoon.

Keskipäivän gallup paljastaa, että valtaosa tietokoneiden käyttäjistä on opiskelijoita.

”Kätevämpää nämä kotitehtävät on täällä kotinurkilla tehdä kuin matkustaa erikseen Maputoon yliopistolle”, kertoo manichalainen Eduardo.

Kaikissa telecentron tietokoneissa on myös nettiyhteys. Ovi virtuaalimaailmaan on siis periaatteessa auki, mutta hinta pitää manhicalaiset vielä oven toisella puolella.

”Sähköposteja joku joskus lähettää ulkomailla asuville sukulaisille, mutta ei näillä paljoakaan netissä käydä, ei näillä hinnoilla”, Matusse naureskelee.

Jokainen netissä vietetty minuutti maksaa kaksi markkaa, sillä koneen käyttömaksun lisäksi surffaajan on maksettava myös kaukopuheluna otettava yhteys maputolaiseen operaattoriin.

Ovi maailmaan on olemassa, mutta avaimeen ei ole varaa.