Kehitystä ja kuiluja laulumailla
Viro on eturivin maita neuvoteltaessa EU:n jäsenyydestä. Edistymisen varjopuolina on yhteiskunnan jakaantuminen köyhiin ja muutosprosessissa pärjänneisiin. Toinen jako on etninen: virolaisten ja venäläisten kesken. Avun vastaanottajasta Viro on kuitenkin siirtymässä avun antajaksi, sillä maalla on aluillaan jo kehitysyhteistyö.
Ainoa ihminen, joka tulee vastaan Paldiskin viimaisilla kulmilla, sanoo olevansa kuljeskelemassa muuten vain. Vaihtovaatteita muovikassissa roikottaen hän lampsii yli loskasta raskaan kadun. Vastapäätä autio kerrostalo tuijottaa rikotuin ikkunoin. Puna-armeijan lähdettyä laivastotukikohdastaan upseerien ja muun henkilökunnan asunnot ovat tyhjillään. Sataman tuntumassa on kesken jääneitä rakennuskohteita.
Toivioretkelle Paldiskiin on patistanut Viron luterilaisen kirkon lähetyskeskuksen pääsihteeri Airi Visandi Tallinnassa. Hän on huolissaan huumeiden lisääntyneestä käytöstä ja Paldiskiin on perustettu nuorisotalo näköalattomuutta torjumaan. Se jää löytymättä, mutta rukous saattaa olla varteenotettava keino junan lisäksi päästä pois tästä ankeudesta.
Lähetyskeskus on perustettu 1997, mutta sillä on perinteitä jo 1800-luvulta. Virolaisia lähetystyöntekijöitä on ollut Afrikassa, Kiinassa, Intiassa sekä muualla maailmassa. Tällä hetkellä lähettejä on Suomen tuella kaksi Marimaalla ja Mordvassa. Itä meidän rukous jatkuu Inkerin kirkon kautta myös Venäjällä sukulaiskansojen parissa Udmurtiassa ja Komissa. Diasporaseurakuntia on Venäjällä ja Latviassa.
Lähetyskeskuksen tärkein työ on kuitenkin sisälähetyksessä. Kirkko on ottanut haasteekseen tarjota henkistä selkärankaa uudelle yhteiskunnalle. Sisälähetys pyrkii vahvistamaan olemassaolevien seurakuntien identiteettiä sekä julistamaan evankeliumia myös kirkon ulkopuolella oleville. Venäjänkielinen työ on aloitettu Tarton Marian seurakunnassa.
Raakaan markkinatalouteen uskovassa Virossa seurakuntien jäsenmäärät ovat olleet vuodesta 1992 jatkuvassa laskussa ja luterilaisessa kirkossa on tällä hetkellä hieman alle 50 000 jäsentä. Airi Visandi sanookin, että ortodoksit ovat luultavasti uskonnollisempia. Taloudellisen tukensa lähetyskeskus on saanut Viron kirkon lisäksi Suomesta, Saksasta ja Yhdysvalloista.
Paldiskin rautatieaseman läheisyydessä oleva vanha kirkkorakennus ei torninsa menettäneenä luo silmiään ylös taivaisiin, vaan näyttää pikemminkin ideologiselta romuvarastolta.
Talouden pullonkauloja
Viron talous on kehittynyt nopeassa tahdissa kohti markkinataloutta ja se on Tshekin tasavallan ohella itäisen Euroopan kärkipään maita neuvoteltaessa Euroopan Unionin jäsenyydestä. Itsenäistymisen jälkeen kauppa, palvelut ja pankkisysteemi ovat kehittyneet, mutta teollisuustuotanto ja maatalous ovat laskeneet.
Väestön suhteellisen korkea koulutustaso ei näy täysimittaisesti tuotannossa. Etenkin vienti perustuu pitkälti halpaan työvoimaan, raaka-aineisiin ja matalan jalostusasteen tuotteisiin.
Paldiskin rautatieasemalle ajaa pitkä juna puutavaralastissa. Entisessä sotasatamassa lastataan laivoihin pöllejä ja virolaiset ovat kuvainnollisesti lähdössä eurooppalaiseen kauppasotaan halko aseenaan.
Tutkimukseen ja tuotekehittelyyn sijoitetaan hyvin vähän. Ulkomaisten omistuksessa olevat yrityksetkin pääsääntöisesti vain valmistavat Virossa muualla suunniteltuja tuotteita.
Infrastruktuurin ja elintason kehittyessä myös hintataso nousee. Viime vuosien taantuman aikana yrityksiä on siirtynyt ulkomaalaisten omistukseen. Sitä kautta on saatu kansainvälisiä yhteyksiä ja työpaikkoja on säilytetty, mutta vaarana on, että tuotantokustannusten noustessa vientiin keskittyneet yritykset siirtävät tuotantonsa halvempiin maihin.
Vallalla on individualistinen kilpailun ideologia ja yhteistyötä kilpailevien yritysten kesken teknologian ja markkinoinnin kehittämisessä karsastetaan. Yhteistyöhön julkisen sektorinkaan kanssa ei luoteta, vaan firmat pelkäävät korruptiota sekä valtion tehottomuutta.
Valitussa ultraliberaalissa talouspolitiikassa valtiovallan mahdollisuudet vaikuttaa talouden kehitykseen ovat vähäiset. Budjettivarat ovat rajoitetut eikä tuloerojen ja alueellisen eriarvoisuuden kasvua olla kyetty estämään. Yhteiskunta on jyrkästi jakautunut talouden rakennemuutoksessa ja kansainvälistymisessä pärjänneisiin voittajiin ja niihin muihin, jotka ovat häviäjiä.
Parasta Paldiskissa ovat silakkavoileivät aseman kahvilassa. Olutkin on huomattavasti halvempaa kuin menestyjien Tallinnassa.
Viinin ja votkan virolaiset
Virolainen kulttuuri on ammentanut perinteisesti voimaansa maaseudulta. Yli neljäsosa työikäisestä väestöstä ja noin puolet kaikista virolaisista asuu maalla, mutta muuttoliike kaupunkeihin on kiihtynyt. Viime vuonna tehdyn kyselyn mukaan 95 prosenttia maalaisista pitää maareformia epäonnistuneena. Kolme neljäsosaa näkee taloudellisen tilanteensa heikkona ja mahdollisuudet sen parantamiseen rajoitettuina.
Sosialistista maataloutta uudistettaessa tavoitteena oli luoda perheviljelmiä ja osuuskuntia hyödyntäen kollektiivisten tilojen rakennuksia ja teknologiaa. Innokkaimpia perheviljelmien kannattajia olivat kaupunkien älykköpiirit, suurin osa valtiontilojen työläisistä halusi jatkaa vanhaan malliin.
Valtiontilojen likvidoiminen ei tuonut elinvoimaista idylliä maaseudulle. Maataloustuotanto on laskenut, samoin syntyvyys ja koulutuksen taso. Lisääntynyt on työttömyys ja maaltapako, juopottelu sekä rikollisuus. Maaseudullakin on oma eliittinsä, mutta köyhyysrajalla kituuttavilla viljelijöillä on koetuksella sekä moraali että etiikka ja siinä sivussa yhteiskunnallinen aloitteellisuus. Pahimpia ongelmat ovat Kaakkois-Virossa.
Narvan maantien varrella pedagogisessa yliopistossa professori Voldemar Kolga ottaa kädet avuksi selostaessaan maansa jakautumista kahdeksi yhteiskunnaksi. Hän puhuu Tallinnan viinivirolaisista ja muun maan votkavirolaisista.
”Eteläisessä Virossa viinan kotipoltto ja salakuljetus rehottavat. Monet viljelijät ovat umpikujassa, kun he eivät saa edes lainaa tuotannon uudistamiseen. Noin 40 prosenttia virolaisista on köyhiä. Köyhyyttä on kaupungeissakin, mutta eniten se koettelee maaseutua.”
”Tyypillisiä köyhiä ovat nuoret viljelijäperheet, joilla on kahdesta kolmeen lasta. Köyhyyden vaikutukset kasautuvat, heillä ei ole kontakteja menestyjiin eikä varaa kouluttaa lapsiaan.”
”Köyhyys Euroopassa on poliittinen skandaali ja yhteiskunnallinen katastrofi”, muotoili sanansa EU:n asiaa käsitellyt huippukokous 1991. Kun köyhyys Virossa koettelee erityisesti lapsiperheitä, joissa on kasvamassa maan uusi sukupolvi, köyhyyden seuraukset voivat näkyä pitkälle tulevaisuuteen.
Voldemar Kolga korostaa koulutuksen merkitystä pienelle maalle, jolla ei ole tarjota spesialisteja kaikille aloille. Ihmisten on oltava monitaitoisia, opittava ajattelemaan monia asioita laaja-alaisesti ja monikerroksisesti.
”Viljelijät ovat nyt yksin ja he myyvät tuotteensa lähitorilla. Heidän olisi kyettävä verkottumaan ja luomaan markkinointiosuuskuntia. Vain siten he voivat kilpailla EU:n alueelta tulvivien tuotteiden kanssa.”