Näkökulmat

What The Heck Is Going On?

Pääkirjoitus

Kumppanin julkaisijajärjestön, Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen toiminnan uudistusvaihe päättyy virallisesti tämän vuoden lopussa. Kahden vuoden väännön jälkeen Kepa on olennaisesti erilainen järjestö kuin aikaisemmin.

Kepan perustehtävä on rohkaista, tukea ja organisoida suomalaista kansalaisyhteiskuntaa osallistumaan toimintaan maailmanlaajuisen yhteisvastuun puolesta. Pääväline tämän toteuttamiseksi on Kumppanuusohjelma, jonka avulla Kepa

  1. vahvistaa kehitysmaiden kansalaisyhteiskuntia niin oman kenttätoimintansa
    kautta kuin rakentamalla yhteistyöverkostoja suomalaisten ja Etelän
    kansalaisjärjestöjen välillä ja
  2. lisää suomalaisen kansalaisyhteiskunnan tietoisuutta maailmanlaajuisista
    kysymyksistä ja parantaa sen toimintakykyä järjestämällä
    tiedotus-, koulutus-, kampanja- ja palvelutoimintaa suomalaisille kansalaisjärjestöille
    ja yhdessä niiden kanssa.;

Kepan kenttätoiminta on uudistusprosessin aikana muuttunut entisestä kehitysjoukko-ohjelmasta laaja-alaisemmaksi toiminnaksi. Vuoden kuluttua Kepa toimii jo entisten kolmen maan sijasta yhdeksässä maassa, eri muodoin ja tavoittein. Koska kehitysjoukko-ohjelman alasajo jättää väistämättä aukon suomalaisten kehitysmaakokemuksen kasvattamiseen, nuorten kehitysmaavaihto-ohjelmasta tulee yhä tärkeämpi osa Kepan kenttätoimintaa.

Ulospäin kenties näkyvin muutos on jo tapahtunut toiminnan lisääntymisenä Suomessa. Kepa mm. järjestää ensi vuonna kansalaisjärjestöjen aktiiveille ja kehitysmaista kiinnostuneille aikaisempaa enemmän ja parempia kursseja ja muuta koulutusta.

Oleellinen muutos on aiemmin jopa ujosteltu, mutta nyt avoimesti julistettu halu vaikuttaa politiikkaan, erityisesti talouspolitiikkaan, sekä Pohjoisessa että Etelässä. Aktiivinen kampanjatoiminta edellyttää kotimaisen ja kansainvälisen kehityspolitiikan huolellista seurantaa. Kepan kaltainen 180 kansalaisjärjestön yhteistyöverkosto ei voi lähteä hutkimaan ennenkuin asiat on tutkittu.

Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä aikakauslehti ei riitä tällaista prosessia kuvaamaan ja seuraamaan. Kumppani kehittyy ensi vuonna edelleen laaja-alaisena ”globaalina kuvalehtenä”. Järjestötoimintaa seuraa tarkemmin ja siitä keskustelee kuukausittain ilmestyvä Uutiskirje, jonka voit myös tilata kotiisi maksutta Kepan toimistosta. Järjestömaailman sydämenlyöntejä voit seurata ”online” Kepan Internet-sivuilta ja Kepa-l -sähköpostilistan kautta.

Toimitus kiittää kaikkia Kepan uudistusprosessiin tavalla tai toisella panoksensa antaneita. Kokousten pitäminen ja papereiden plaraaminen on ollut aika ajoin uuvuttavaakin. Lohdutukseksi voimme luvata, että rumba jatkuu – tuskin loppuu koskaan. Sen me olemme kumppaneillemme velkaa.

Kepan Maputon toimiston ohjelmatyöntekijä Manuela Madeira kävi alkusyksystä ensi kertaa Suomessa, toimintaa suunnittelevassa ”kumppanuuskokouksessa”. Kahden viikon kokousputken jälkeen Manuela sai suustaan enää seuraavat ällistyksensekaiset lauseet:

”What the heck is going on? This is interesting! What the heck is going on?” Dammit! This is interesting…”

Kysymys tai vastaus. Kumppani-lehti on osa kumpaakin.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!