Olipa kerran unelma vaihtoehtoisesti rakennetusta, purjeilla kulkevasta rahtilaivasta, joka olisi myös malli toisenlaisesta tavasta käydä kauppaa ja elää.

Kymmenen vuoden talkootyön jälkeen unelmasta tuli totta: Viime kesänä Estelle purki ja lastasi ensimmäiset lastinsa ja teki kahden kuukauden pituisen Euroopan kiertueen.

Kaikki alkoi, kun puhelin soi laivalla maaliskuussa. Soittaja oli Estellen Euroopan agentiksi pestattu Jaana Wellenius. Euroopan maailmankauppojen liitto halusi kutsua Estellen Amsterdamiin kesäkuiseen Euroopan Unionin huippukokouksen varjotapahtumaan.

– Saadaanko laiva valmiiksi kesäkuun alkuun mennessä, tahtoi Jaana tietää.

– Saadaan, vastasi miesääni varmasti.

Siitä alkoi tiukka aikataulussa pysyminen – sekä stressi. Laivaa oli siihen asti korjattu pikkuhiljaa, voimien ja varojen mukaan. Kuuluisaan kysymykseen îmilloin Estelle lähtee Afrikkaan?î olikin jo vuosia vastattu: îSyksyllä.î Siis jonkun vuoden syksyllä.

Mutta Euroopan agentille annetun lupauksen myötä tahti muuttui. Estellellä nähtiin samojen ihmisten tekevän töitä lähes yötäpäivää. Työaikalakia ei kuitenkaan rikottu, ja kaikki tekivät työtä vapaaehtoisesti. Lisäksi apuun kutsutut eri puolilta Suomea saapuneet viikonlopputalkoolaiset auttoivat minkä osasivat. Ja niin laiva saatiin valmiiksi, katsastuspaperitkin saatiin hyvissä ajoin – päivää ennen lähtöpäivää.

Estellellä oli siis kahden kuukauden Euroopan kiertue edessään. Amsterdamin jälkeen matka jatkuisi Bevervijkin kautta Bremeniin, Göteborgiin ja Ystadiin, josta laiva palaisi Suomeen.

Euroopan kulttuurit törmäävät

Euroopan kiertueen järjestelyjä raha-anomusten laadinnasta tiedotustilaisuuksiin hoiti Hollannista käsin Jaana Wellenius. Häntä ihmetyttää vieläkin eri maiden kulttuurien erilaisuus. Belgialaiset esimerkiksi halusivat Estellen Brysseliin. Sieltä europarlamentaarikot olisivat astuneet salamavalojen välkkyessä Reilun kaupan lippulaivan Estellen kannelle ja saapuneet maljoja kilistellen huippukokoukseensa Amsterdamiin. Silläpä vasta olisi ollut uutisarvoa. Mutta koska Estellen ja EU:n aikataulut eivät sopineet yhteen, eivät belgialaiset halunneet Estelleä ollenkaan.

– Tämä uutisarvoajattelu on keskieurooppalaisuutta tyypillisimmillään, neljä vuotta Hollannissa asunut Jaana tietää.

– Täällä on maailmankauppojenkin tavoitteena ammattimaisuus, suuruus ja tehokkuus, kun taas suomalaiset pyrkivät monimuotoisuuteen ja ”pieni on kaunista” -ajatteluun.

Ihan ilman uutisarvoa ei Estelle kuitenkaan jäänyt, vaikka europarlamentaarikot joutuivatkin käyttämään maantieteelliseen liikkumiseensa mustia autoja. Estelle esiteltiin Hollannin TV:n uutislähetyksessä ykkösaiheena, mikä ei ole vähän keskellä EU:n huippukokousta.

Toisaalta Jaanaa naurattaa, miten eri tavoin eri maihin lähetetty toivomus- ja järjestelyohjekirje ymmärrettiin. Pieni sivulausemaininta ruuan tarpeellisuudesta miehistön hyvinvoinnille ei saanut Amsterdamissa minkäänlaista huomiota osakseen, kun taas Ystadissa laivaan kannettiin joka aamu vastaleivottuja sämpylöitä.

Yhteistyökumppaneita etsimässä

Estellestä tiedottaminen oli yksi matkan tarkoituksista. Toinen oli eurooppalaisten yhteistyökumppaneiden löytäminen. Lauantaina kiinnostuneet saivat tutustua Gabbie van der Kroefin, Hollannin maailmankauppojen liiton kampanjapäällikön johdolla kahteen paikalliseen maailmankauppaan. Toinen sijaitsi keskellä Amsterdamin vilkkaimpia turistikatuja.

– Sen jälkeen, kun aloimme panostaa somistukseen, tavaroiden kauniiseen esillepanoon ja myyjien koulutukseen, on myyntimme kasvanut kolmellakymmennellä prosentilla, Gabbie kertoi.

– Olemme myös yhtenäistäneet kauppojen ulkonäköä ja tuoneet esille Reilun Kaupan merkkiä, jotta ihmiset yhdistäisivät nämä kaksi asiaa eli tämän näköisestä kaupasta saa reilusti tuotettuja tuotteita.

Tämä on siis sitä keskieurooppalaista tehokkuutta. Kolmenkymmenen prosentin myynnin kasvu ei olisi pahitteeksi omille pikkukaupoillemmekaan. Olisiko meidän siis sittenkin otettava mallia ja tehtävä Reilun Kaupan tuotteista merkkituote tyyliin Leviís tai Coca- Cola. Vai olemmeko taas ikuisessa identiteettikriisissä, miten myydä enemmän samalla kun kulutusta pitäisi vähentää?

Toinen kaupoista vaikutti kotoisemmalta. Se oli vähän syrjässä ja siellä oli vähän tavaraa sekä asiakkaita. Yläkerran hämärässä varasto-, toimisto- ja kokoustilassa meille tarjottiin kahvia ja sämpylöitä. Ystävällisillä ihmisillä oli aikaa jutella ja kertoa kaupastaan, joka toimii samalla periaatteella kuin suomalaisetkin – vapaaehtoisesti ja tehottomasti.

– On täällä silti mukavampaa, päätti Jyrki Pölkki vertailevan tutkimuksensa.

Estellen kiertueen tarkoitus olikin luoda kontakteja juuri paikallisiin kansalaisjärjestöihin. Jokaisella paikkakunnalla, jossa Estelle vieraili, paikalliset Maailmankaupat ja muut kansalaisjärjestöt huolehtivat Estellen ja sen merihenkilöstön vastaanotosta ja hyvinvoinnista.

– Kun asioista tulee suuria ja tehokkaita, katoaa siinä samassa se alkuperäinen eli se, että asioita voi tehdä toisellakin tavalla. Toisellakin tavalla voi siis elää, Jyrki esitti näkemyksenään.

Estellen tapa elää

Bevervijkissä, pienessä satamakaupungissa Amstrerdamista merelle päin oli Estellen ensimmäisen lastin määräsatama. Emmauksen keräämät kunnostetut polkupyörät, ompelukoneet ja puusepäntyökalut sekä vaatepaalit oli määrä purkaa laiturilla odottavaan konttiin, joka matkaisi edelleen Angolaan. Laiturilla odotti puolestaan lastausta Estellen ruumaan lavallinen ghanalaista suklaata ja banaanilastuja, jotka olivat matkalla Göteborgiin.

Täällä länsimaisen sivistyksen kehdossa ei varmaankaan oltu viiteenkymmeneen vuoteen nähty lastin purkamista lihasvoimalla. Nyt nähtiin – eikä siinä kaikki. Estellellä toimiva ja muussa merenkulussa ilmeisen tuntematon ”keittiödemokratia”-käsite vallitsi myös lastin purkamisessa ja lastauksessa. Tämä tarkoitti, että kaikenlaiset hiearkiset käskysuhteet ylhäältä alas olivat mahdottomia toteuttaa, koska Estellellä niin kokki, kapteeni kuin kansioppilaskin ovat tällaisessa tilanteessa samanarvoisia. Se taas tarkoitti, että viisitoista merihenkilöä mietti yhdessä ja erikseen erilaisia toimintavaihtoehtoja – mikä käytännössä tarkoitti samojen lankkujen siirtelemistä edestakaisin, erilaisten viritysten virittämistä ja niiden purkamista jne. Kun jokainen oli lopulta oivaltanut oman paikkansa, ja lasti siirtyi ruumasta konttiin – ikään kuin kukaan ei koskaan olisi muuta tehnytkään – onnitteli miehistö itseään. Estelle oli taas todistanut, että toisellakin tavalla voi toimia.

Maanpäälliseksi paratiisiksi ei Estelleä silti pidä mennä luulemaan. Laivassa, jonka miehistöön kuuluu viisitoista – toisinaan jopa kaksikymmentäkaksi henkilöä – tuntuu viisikymmentäkolmekin metriä turhan lyhyeltä laivaksi. Tässä populaatiotiheydessä alkaa yksityiselämä olla tuntematon käsite.

Mitä Estellestä tulee isona?

Mitä Estellen pitäisi valmiiksi rakennettuna, valtamerikelpoisena ja kauppalaivaksi rekisteröitynä sitten tehdä ? Joidenkin mielestä Estellen pitäisi tehdä sitä, mitä sen alun perinkin piti tehdä – eli viedä Emmauksen keräämiä työkaluja ja polkupyöriä kehitysmaihin sekä tuoda mahdollisimman pitkälle alkuperämaassa jalostettuja tuotteita suoraan meille, ilman välikäsiä.

Toisten mielestä Estellelle riittäisi hyvin Itämeri. Avustuskuljetuksia tarvitaan täälläkin, ja Estellen tehtävä on nimenomaan tiedottaminen. Kolmansien mielestä purjehdustaidon säilyttäminen ja Estellen pitäminen koulutuslaivana olisi yksi mahdollisista tehtävistä. Ehkä Estelle tulee monipuolisena naisena olemaan näitä kaikkia.

Ennen kaikkea Estelle on kuitenkin kierrätysperiaatteineen ja keittiödemokratioineen esimerkki vaihtoehtoisesta tavasta elää. Estellen oppimateriaali- ja propagandakeskuksen tuottamasta Estellen aapisesta merihenkilöksi hinkuaville voikin lukea seuraavaa: ”Parhaimmillaan merimatka ei ole siirtymistä vain paikasta toiseen, vaan se on samalla matka sisäisessä todellisuudessa.”

Kirjoittaja on opiskelija ja kehitysmaa-aktivisti.