Totuus nousee keskustelussa välillemme

Kymmenen vuotta sitten intialaisella isä Dominic Emmanuelilla oli unelma. Hän halusi radio-ohjelmien avulla lisätä uskonnollista suvaitsevaisuutta. Viisi vuotta kuluikin Filippiineillä Radio Veritaksen palveluksessa.

Radio Veritaksen vuosien jälkeen Dominic halusi tutkia unelmaansa teoreettisesti. Hän valmisteli toiset viisi vuotta Lontoossa väitöskirjaa aiheesta ”Kommunikaatio dialogina”.
Nyt tutkimus kyseenalaistaa hänen unelmansa, mutta tekee sen samalla paljon suuremmaksi.

Dominic Emmanuel, 46, on kotoisin Indooresta, Madhyapradeshin osavaltiosta Keski-Intiasta. Hänen ankaran katolinen kotiperheensä asui keskellä hindu- ja muslimiyhteisöä, ja naapurien kesken välit olivat mitä parhaat. Suvaitsevainen kanssakäyminen liitti ihmiset toisiinsa.

1970-luvulla nuori pappiskokelas kävi jesuiittainstituuttia Punessa, Etelä-Intiassa. Siellä oli joitakin opettajia, jotka olivat omaksuneet Vatikaanin toisessa konsiilissa esitettyjä vallankumouksellisia näkemyksiä.

Muutos entiseen oli valtava: Yli 700 vuotta, 1200-luvulta lähtien, katolisen kirkon dogmina oli ollut, että sielujen pelastusta ei ole kirkon ulkopuolella: extra ecclesiam nulla salus. Kirkolla on hallussaan Totuus, ja se yksin julistaa sitä.

Ja sitten Vatikaanin toinen konsiili 1962 — 65 kumosi dogmin. Tuli uusi oppi, jonka mukaan ihminen voi pelastua myös muiden uskontojen kautta. Tämä loi aivan uuden pohjan uskontojen väliselle kanssakäymiselle.

Vuonna 1971 julkistettiin Vatikaanista vielä Communio et Progressio -opinkappale, josta sai alkunsa kirkon ”kommunikaation teologia”. Viestinnän esikuvaksi nousee itse Jeesus: Jeesus ei puhunut ylhäältä alaspäin vaan päinvastoin pyrki palauttamaan köyhien ja yhteiskunnassa ylenkatsottujen keskustelukumppanien yksilöllisen ihmisarvon. Hän ei pitänyt monologeja vaan keskusteli.

Intialaisen monikulttuurisuuden keskellä varttuneessa Dominic Emmanuelissa Vatikaanista kantautuneet näkemykset lankesivat otolliseen maaperään. Hän sai niille vahvistusta myös ei-kristityiltä piireiltä, jotka järjestivät suuria katutilaisuuksia uskonnollisen suvaitsevaisuuden puolesta ja pyysivät häntä niihin puhujaksi. Heidän kanssaan keskusteleminen osoitti samaan suuntaan.

Uudet dogmit heti käytäntöön

Lisäksi kävi niin, että isä Emmanuelin omat puhujantaidot herättivät huomiota. Kuten hän itsekin toteaa, hän on karismaattinen esiintyjä ja rakastaa näyttelemistä yli kaiken. Häntä pyydetiin aloittamaan hindinkielisten radiolähetysten tekeminen Radio Veritaksessa uskontojen välisen suvaitsevaisuuden edistämiseksi. Radio Veritas on Aasian katolisten piispojen omistama radio, joka toimii Manilassa Filippiineillä ja lähettää uskonnollisia ohjelmia 16 eri kielellä.

Emmanuel muutti Manilaan. Radiotoimittajan kokemusta hänellä oli Vatikaanin radiosta vain nimeksi, mutta se ei haitannut. Hän alkoi tehdä kahta viikottaista lyhyttä ohjelmaa, jotka radioitiin Intiaan. Toisessa hän kertoi ja dramatisoi yleispäteviä ihmisiin sekä elämään liittyviä tarinoita. Toisessa hän kertoi yhdestä uskonnosta kerrallaan, sitä mitenkään arvottamatta. Työ oli pioneerityötä.

Palaute Intiasta oli enimmäkseen myönteistä. Vain kristittyjen lähettämistä kirjeistä hän sai lukea olevansa paholaisen palveluksessa ja kuuluvansa helvettiin.

Kerran hänen oma pappisesimiehensä tuli käymään Manilaan. Kuunteli, nyökytteli, kyllä, kyllä — mutta. Olisi kuitenkin pitänyt lopuksi aina sanoa, että ovi pelastukseen aukeaa vain ja ainoastaan Kristuksen kautta.

— Vatikaanin uudet dogmit ovat jääneet lähinnä akateemisten teologipiirien tietoon. Tavalliset papit eivät niitä vieläkään tunne. Minä olin ensimmäinen, joka sovelsi niitä suoraan joukkotiedotusvälineissä, isä Emmanuel sanoo kiihkeästi puhuen, eikä vailla omanarvontuntoa.
Ei sitä eikä tätä: kaikki uskonnot voivat oppia hindulaisuudesta

Viiden vuoden käytännön radiotyön jälkeen Dominic Emmanuel halusi ruveta tutkimaan kommunikaatiokysymyksiä myös teoreettisesti voidakseen myöhemmin tehdä entistä parempia ohjelmia. Hän suunnitteli empiiristen vaikutustutkimusten tekemistä, asennemittauksia yms. Hän aloitti jatko-opinnot Westminsterin yliopistossa Lontoossa.

Hän halusi tutkia, miten yleisön asenteita voi muuttaa. Mutta se mikä muuttui, olikin hänen oma asenteensa. Sen tien menivät myös positivistiset vaikutusmittausmenetelmät.

— Kirkon kommunikaatio on ollut monologia, mutta kommunikaatio tarkoittaa dialogia. Dialogi on sitä, että pitää toista tasavertaisena. Minulla ei ole totuutta kokonaan hallussani eikä sinulla, mutta kahden ihmisen tai kahden ryhmän välisessä dialogissa totuus nousee keskustelemalla välillemme.

— Totuus ja Jumala ovat paljon suurempia kuin mikään uskonto. Kristinusko on antanut erään tavan kokea Jumala. Mutta jos se väittää, että se on ainoa oikea tapa, se pienentää totuutta. Jumala puhuu inhimillisille olennoille eri aikoina eri tavoin. Kristinusko on minun kokemukseni, mutta en voi sulkea pois ja mitätöidä toisten kokemuksia.

— Kaikki uskonnot voivat ottaa oppia hindulaisuudesta. Sanskriitissa on käsite: neti — neti, ei — eikä. Jumala ei ole vain sitä eikä vain tätä, Jumala ei ole rajattavissa. Mutta kaikki uskonnot voivat yhdessä auttaa laajemman kuvan syntymiseksi Jumalasta. Totuuden löytymiseksi tarvitaan dialogia.

Viime vuosikymmeninä kommunikaatiota ja dialogia on tutkittu paljon myös sekularistisissa piireissä, joukkotiedotustutkimuksessa ja filosofiassa. Dominic Emmanuel analysoi väitöskirjassaan kolmea nykyfilosofia — Martin Buberia, Hans-Georg Gadameria ja Jürgen Habermasia. Heiltä hän on saanut dialogi-käsitykseensä teoreettisen perustelun. Eli filosofista päättelyä hieman kärjistäen: rationaalisen keskustelun ja päättelyn kautta on mahdollista löytää uskonnollinen totuus.

Jokaisella on hallussan siru totuutta

Miten käy uskonnollisen joukkotiedotuksen, kun totuus ei ole enää vain tiedottajan hallussa? Millaisia tulisi radio- tai tv-lähetysten olla? Myös Dominic Emmanuelin lähetykset Manilasta olivat yhden miehen monologia.

Ikävä kyllä en ehtinyt enkä hoksannut kysyä tätä keskeistä seikkaa tutkijalta, kun hän vierailevana luennoitsijana kävi Suomessa huhtikuussa. Päässäni pyöriikin nyt kerettiläisiä ajatuksia. Ei kai ”kommunikaatio dialogina” tarkoita sellaisia pöliseviä ”interaktiivisia” ohjelmia, joita Suomessa tulvii eetteristä jo solkenaan? ”Mitäs sinne teille päin tänä iltana kuuluu” -ohjelmissahan ei sen kummempia totuuksia nouse mihinkään väliin, väitän mielessäni tohtoria vastaan.

Miten lie — ainakaan isä Emmanuel ei aio enää itse jatkaa radiotoimintaa. Sen sijaan kun hän kesällä palaa Intiaan, häntä odottaa New Delhissä veljeskunnan talo, jossa hänen on määrä aloittaa uuden ”Kommunikaatio- ja dialogikeskuksen” toiminta. Veljeskunta pitää kommunikaatiota tärkeänä asiana ja on antanut sen kehittämisen Lontoossa aiheessa pätevöityneen jäsenensä tehtäväksi.

Veli itse ei vielä tiedä mitä hän keskuksessa aikoo tehdä. Ehkä hän perustaa sinne draamaosaston. Ennen kaikkea hän pitänee aiheesta kursseja sekä jatkaa tutkimusta kommunikaatiosta ja dialogista, joiden merkityksen hän nyt näkee liittyvän koko ihmiskunnan eloonjäämiseen: Uskonnollinen fundamentalismi on kaikkialla lisääntymässä — jopa perinteisesti huippusuvaitsevaisten hindujen keskuudessa. Ja fundamentalismin myötä ovat lisääntyneet myös rauhattomuudet.

— Fundamentalismi on vastareaktio — se lisääntyy, kun ihmiset ovat pettyneet valistukseen, Emmanuel toteaa.

— Järki ja tiede eivät olekaan ratkaisseet ongelmiamme.

Jos dialogi ymmärretään tasavertaisten vuoropuheluna, ja totuus jonakin, jota voidaan vain yhdessä keskustellen lähestyä, edellytykset uudelle rauhanomaiselle yhteisöllisyydelle ovat kuitenkin olemassa. Kukaan ei ole huonompi toista. Jokaisella on hallussaan siru totuutta. Ja me tarvitsemme toistemme siruja.

Isä Emmanuelin mittava, perusteellinen ja uusia näkemyksiä avaava väitöskirja — Communication as Dialogue: Its Progressive Recognition in Modern Christian, Academic and Broadcast Discourses — ilmestyy Englannissa pian kirjana, tai jopa kahtena.