Suomalaisten Indonesiaan rakentamat selluloosatehtaat ovat maailmanlaajuisesti poikkeuksellisia: ne käyttävät raaka-aineenaan sademetsistä avohakattua puuta. Kuluvan vuosikymmenen aikana käynnistyvät laitokset hävittävät vähintään puoli miljoonaa hehtaaria luonnonmetsää.

Sellutuotannon vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen ja paikallisväestön elinoloihin ovat kielteiset. Indonesiassa suuret sellutehtaat perustetaan useimmiten Kalimantanille ja Sumatralle, missä asuu alkuperäiskansoja, joille luonnonmetsien kestävä käyttö on toimeentulon perusta.

Silti Suomen valtio on tukenut tehtaiden rakentamista myöntämällä niille takuita ja lainoja sekä rahoittamalla suomalaisten konsulttien toimintaa kehitysyhteistyövaroilla.
 

Dayakien tuhotut hautapaikat

Bentianin piirikunnassa Itä-Kalimantanilla alkuperäisväestöön kuuluvat dayakit ovat joutuneet ulkopuolisten hyökkäyksen kohteeksi, sillä maan tunnetuin metsien hakkaaja Bob Hassan perustaa alueelle istutusmetsiä.

Puupellot istutetaan dayakien maille monimuotoisen metsän tilalle. Heidän rottinkiviljelmänsä ja hedelmäpuunsa kaadetaan puskutraktoreilla ja poltetaan. Samalla hävitetään dayakien esi-isien hautapaikat, jotka täyttävät myös maanomistustodistusten tehtävää. Istutukset perustetaan Bob Hassanin omistaman Kiani Kertas -sellutehtaan raaka-aineeksi.

Jaakko Pöyry -yhtiö on tehnyt Kiani Kertas -tehtaalle kannattavuuslaskelmia, metsien kartoitusta ja esisuunnittelua. Ahlström-konserni puolestaan toimittaa tehtaaseen kolmanneksen sen tarvitsemista laitteista noin miljardin markan arvosta.

Valmistuessaan vuonna 1997 Kiani Kertas on yksi maailman suurimmista valkaistua selluloosaa tuottavista tehtaista. Sen raaka-aineeksi hakataan sademetsien puuta usean sadan tuhannen hehtaarin alueelta. Avohakkuun jälkeen alueille istutetaan yhden lajikkeen puupeltoja.

Enso on paraikaa perustamassa Länsi-Kalimantanille istutusmetsää 300 000 hehtaarin alueelle yhdessä indonesialaisen tupakkatehtaan ja pahamaineisen valtion metsäyrityksen Inhutain III:n kanssa. Puupellon tarkoituksena on tuottaa raaka-ainetta myöhemmin rakennettavalle sellutehtaalle.

Enso kertoo ottavansa hankkeessa kaikki ympäristövaikutukset huomioon, mutta ei ole pystynyt vakuuttamaan ympäristöjärjestöjä Indonesiassa eikä Suomessa.

Sumatran pahimmat saastuttajat

Indonesian ensimmäiset sellutehtaat ovat Sumatralla, missä suomalaiset ovat olleet mukana rakentamassa kaikkia tehtaita.

Paikalliset ympäristöjärjestöt pitävät Raja Garuda Mas -ryhmän omistamaa Indorayon-sellutehdasta kaikkein pahimpana saastuttajana. Indorayon on toistuvasti laskenut jätevetensä puhdistamattomana Asahanjokeen, ajautunut ristiriitoihin paikallisen väestön kanssa metsien hakkuista ja istutuksista sekä aiheuttanut äärimmäisen vaaran klooritankin räjähdyksessä.

Indorayoniin ovat toimittaneet laitteita ja palveluksia mm. Jaakko Pöyry, Rauma, Outokumpu, Ahlström ja Vapo.

Ensimmäinen sademetsäpuuta pääasiallisena raaka-aineenaan käyttävä tehdas Indonesiassa on Riau Andalan. Pöyryn suunniteleman tehtaan laitteista puolet on Suomesta. Myyjiä ovat mm. Outokumpu, Tampella sekä Rauma-yhtymän Sunds Defibrator, Neles-Jamesbury ja FMG Timberjack.

Riau Andalan käyttää ensimmäisen seitsemän toimintavuotensa aikana noin 300 000 hehtaarin alalta avohakattavan luonnonpuun. Sen jälkeen tehtaan on tarkoitus toimia istutusmetsien varassa.

Toinen suuri Sumatralla toimiva metsäyritys on Indah Kiat. Sen 1980-luvulla aloittama sellutehdas on synnyttänyt maakiistoja paikallisten asukkaiden kanssa. Siitä huolimatta yhtiö on rakentanut kaksi uutta laitosta, vaikka niiden puuhuolto on varmistumatta. Suomalaisista laitetoimittajista merkittävin on Tampella.

Kehitysyhteistyön väärinkäyttöä

Kun ympäristöjärjestöt ovat arvostelleet suomalaisten osallistumista Indonesian luontoa ja paikallisväestöä riistävään toimintaan, yritykset ja viranomaiset ovat puolustautuneet siirtämällä vastuuta indonesialaisille yrityksille. Lisäksi on esitetty, että myös indonesialaisilla pitää olla oikeus tuottaa itselleen paperia.

Yritysten vastuunpakoilu on heikosti perusteltavissa. Indonesialaiset yritykset ovat kuunnelleet vuodesta 1974 asti Jaakko Pöyry -yhtiöiden neuvoja metsien teollisen käytön hyödyistä. Alkuvuosina Pöyryn toimintaa rahoittivat kehitysyhteistyövaroja käyttävät YK:n maatalousjärjestö Fao, YK:n kehitysohjelma UNDP sekä Aasian kehityspankki.

Myöskään laitetoimittajat eivät ole istuneet odottamassa tarjouspyyntöjä vaan ovat aktiivisesti tarjonneet tuotteitaan.

Suomen valtion on mahdoton kiistää osallisuuttaan Indonesian sademetsien hävittämiseen. Ilman Suomen valtion takauksia indonesialaisten yritysten olisi äärimmäisen vaikeata järjestää uusille tehtailleen rahoitusta, sillä niiden luottokelpoisuus on heikko.

Valtion takuukeskus ja Vientiluotto Oy ovat valtion omistuksessa mutta silti demokraattisen valvonnan ulottumattomissa. Kehitysyhteistyövarojen käyttö Jaakko Pöyryn, RWS Engineeringin ja Enson hankkeisiin, jotka edistävät teollista metsätaloutta ilman huolta ympäristövaikutusten kokonaisuudesta, on vastoin kaikkia julkilausuttuja tavoitteita.

Indonesian syrjäseuduilla valmistettu sellu ei päädy alueen asukkaiden käyttöön. Suuri osa sellusta viedään ulkomaille, erityisesti Kiinaan ja muualle Aasiaan. Indonesiassakin paperin kulutus keskittyy Jaavan saarelle ja erityisesti pääkaupunkiin Jakartaan rikkaan vähemmistön iloksi.

Kirjoittaja on antropologi ja Ympäristö ja kehitys ry:n varapuheenjohtaja