• 21.4.2026

    “Tuntuu kuin maani osallistuisi sotaan” – Iranin konflikti nostaa elinkustannuksia myös Tansaniassa

    Bensan hinta on noussut Tansaniassa yli 30 prosenttia Iranin sodan seurauksena, ja se heijastuu myös ruuan hintaan. Kaikilla ei ole varaa enää edes työmatkaan.

  • 20.4.2026

    ”Tiedän, että se vahingoittaa minua” – Elohopea pilaa kenialaisten kullankaivajien terveyden, ja nyt siitä halutaan eroon

    Bushiangalan alueella alettiin käyttää elohopeaa kullan erotteluun vasta 2000-luvulla. Se aiheuttaa sekä terveys- että ympäristöhaittoja, ja siksi kaivajat opettelevat nyt parempia työtapoja. Resurssien puute hidastaa muutosta.

  • 17.4.2026

    ”Ilman lukupiiriä en saisi luettua mitään” – Kairolaiset naiset kokoontuvat lukemaan yhdessä  

    Eri puolilla maailmaa on havahduttu samaan ongelmaan: aikaa lukemiselle ei tunnu löytyvän. Kairolainen it-asiantuntija Asmaa Eltaher tarttui härkää sarvista ja perusti kaltaisilleen koulutetuille naisille oman lukupiirin.

  • 16.4.2026

    Jääkarhut voivat vielä selvitä

    Jääkarhut pystyvät ehkä muuttamaan ruokavaliotaan ilmaston lämmetessä. Se voi auttaa niitä selviytymään.

  • 16.4.2026

    Afgaaninaisen katse: Naisiin kohdistuvan väkivallan salliva laki saa ”hiukset nousemaan pystyyn”

    Talibanin uusi rikoslaki laillistaa lähes kaiken naisiin kohdistuvan väkivallan. Afganistanilainen Mitra kuvaa tilannetta kestämättömäksi.

  • 15.4.2026

    Beirutin telttaleirillä korostuu tavallisten ihmisten apu – ”En tiedä, mitä me ajattelisimme, jos Uudenmaan kokoiselle alueelle tulisi miljoona pakolaista”

    Libanonin pääkaupunkiin on saapunut joukoittain Israelin pommituksia pakenevia ihmisiä. Toimittaja Rauli Virtanen vieraili telttaleirillä, jonne on paennut ihmisiä muun muassa Etelä-Libanonista. Maan viranomaisilla ei ole riittävästi resursseja avustustyöhön.

  • 14.4.2026

    Salih Basheerin valokuvat kertovat Sudanin sisällissodan vaikutuksista yksilöihin – ”Uutisissa ei kerrota ihmisistä, jotka joutuvat pakenemaan”

    Sudanissa on maailman pahin humanitaarinen kriisi. Tampereella asuva valokuvaaja Salih Basheer toivoo, ettei hänen kotimaataan unohdeta. Hänen tuore teoksensa The Return valottaa sotaa paenneiden kokemuksia.

  • 13.4.2026

    Suomi on keuhkojen paratiisi

    Suomessa on maailman puhtaimpiin kuuluva ilmanlaatu, selviää WHO:n tilastoista. Lähes kaikki maailman ihmiset joutuvat hengittämään saastunutta ilmaa. Pahin tilanne on Intian Delhissä.

  • 13.4.2026

    Etelä-Afrikassa taistellaan Trumpin hallinnon vahvistamaa valkoisten kansanmurhamyyttiä vastaan

    Yhdysvallat ottaa Etelä-Afrikasta vastaan valkoisia afrikaaneripakolaisia, jotka väittävät kokevansa vainoa. Todellisuudessa he ovat etuoikeutettu kansanryhmä. Turvapaikkaohjelma on lisännyt mustien ja ruskeiden ihmisten kokemaa epäoikeudenmukaisuutta, sanoo oikeusneuvoja Sihle Msiza.

  • 10.4.2026

    Espanjan pääministeristä tuli Trumpin politiikan vastavoima, ja moni kansalainen on samoilla linjoilla

    Espanjan pääministeri Pedro Sánchez on ottanut Euroopan-kollegoitaan kriittisemmän kannan Trumpiin. Yhdysvaltain kritisoinnin juuret ulottuvat maassa diktaattori Francon aikoihin asti.